Wallandereissa on usein aiheena jokin päivänpoliittinen kysymys, ja tällä kertaa vuorossa on nälkäpalkalla ulkomailta tuotettu vuokratyövoima. Todistajassa kyseessä ovat Ruotsiin tuodut latvialaiset, joiden avulla paikalliset toivovat käärivänsä pikavauhtia EU:n tuen projektilleen. Aihe ansaitsisi vähemmän sarjakuvamaisen kohtelun, mutta viimeiseen osaan on epäilemättä haluttu vähän tavallista kovempaa menoa.
Tässä on unohdettu, että periruotsalaisen elokuvasarjan vahvuus on aina levännyt hiljaisissa hetkissä rymistelyiden välissä, eikä bensaräjähdyksissä tai murskaimeen joutuneissa ruumiissa. Ihmisyydelle on silti jätetty riittävästi tilaa, ja ainakin Wallanderin oma kaari saavuttaa jonkinlaisen katarttisen loppupisteensä.