Adam Stein (Goldblum) on entinen taikuri ja sirkustirehtööri Berliinistä. Hän on myös juutalainen joka on nähnyt keskitysleirien kauhut, eikä niiden traumatisoimana kestä kauaakaan mielisairaalaan porttien ulkopuolella. Entisille leiriläisille aavikolle perustettu Seizling-instituutti on kuitenkin kaukana normaalien mielisairaaloiden meiningeistä, ja siellä nautitaan laitosruuan sijasta ravintolatason herkkuja ja hyviä viinejä. Se myös tarjoaa nerokkaalle ja karismaattiselle Adamille tilaisuuden irtautua traumoistaan sangen epäkonventionaalisilla tavoilla.
Adam Resurrected ei ole laisinkaan hienovarainen elokuva, eikä se anna arkirealismin kahlita itseään. Siinä sukelletaan Steinin menneisyyteen ennen keskitysleiriä, ja myös siihen mitä piikkilangan takana tapahtui. Goldblum saa näissä osuuksissa vahvan vastanäyttelijän Willem Dafoesta, ja ainakin minulle nämä muodostavat mitä upeimman kaksikon, Dafoe natsiupseerina ja Goldblum vankina joka pakotetaan esittämään tämän koiraa.
Kuten tästä voi jo päätellä, on kyseessä äärimmäisyyksiin menevä elokuva joka olisi voinut helposti kaatua huonon maun puolelle, mutta jo Goldblumin vimmainen suoritus pitää sen raiteillaan, ja antaa sen muuten surrealistisille kuvioille uskottavuutta. En halua tosiaankaan väittää, että Goldblum vetäisi oman suorituksensa mitenkään hillitysti, päin vastoin tämä revittelee mitä mahtavimmalla tavalla. Uskaltaisin jopa väittää, että kyseessä on yksi tämän parhaita suorituksia näyttelijänä.
Käsikirjoitus, joka pohjaa Yoram Kaniukin samannimiseen kirjaan, ei valitettavasti pysy koossa loppuun asti. Sen luova hulluus laantuu kohti tavanomaista draamaa, eikä sellaisenaan anna riittävästi tilaa näyttelijöille. Tällaiselle elokuvalle olisi toivonut arvoistaan kliimaksia, mutta nykyiselläänkin Adam Resurrected on nerokas, epätavallinen ja jokseenkin kieroutunut kertomus, jota joko rakastaa tai vihaa. Minulle se ei jätä vannoutuneena Goldblumin ja Dafoen ystävänä vaihtoehtoja.
