Henryllä (Eric Bana) on ikävämmänlaatuinen geeni, joka saa miehen sinkoutumaan tahtomatta ajassa eteen- ja taaksepäin. 40-vuotiaana hän tupsahtaa ilkoisen alasti, kuten aikamatkustelussa tapana on, kouluiän kynnyksellä olevan tytön eteen seesteiselle niitylle. Söpöläinen sattuu olemaan Clare (Rachel McAdams), Henryn tuleva vaimo. Ja tietenkin mies tiesi sen jo, hänhän saapui paikalle tulevaisuudesta.
Kuten huomata saattaa, lähtökohta on absurdi. Jos elokuvaan tahtoo vähääkään sulautua, tulee katsojan unohtaa loogisuus, järkevyys ja johdonmukaisuus. Useat kohtaukset saavat meidät tylsimykset pyörittelemään silmiään, sen enempää nyt edes huomioiden evolutionaarisia dilemmoja.
Edes romantiikannälkäisille elokuva ei juurikaan tarjoa pureskeltavaa. Bana on lähinnä tönkkö pökkelö, samalla kun McAdams heiveröinen vässykkä, joka on naismaisesti päätynyt heittäytymään kohtaloonsa. Tai no, Henryn luomaan kohtaloon hänelle. Näyttelijäparin kemiat eivät juurikaan kohtaa, eikä asiaa auta aikaakin nopeammin sinkoilevat tapahtumat ja dialogit.
Katsojan olisi myös syytä jättää likaiset ajatuksensa elokuvan ulkopuolelle. Ainakin allekirjoittaneen mieli on suorastaan häpeällisen paatunut, kun alastoman miehen ja pikkutytön kohtaaminen keväisellä niityllä näyttää asetelmallisesti mitä turmiollisimmilta. Elokuva tarjoaa jatkuvalla syötöllä härskimmän luokan viittauksia, jotka varmasti ovat täysin tahattomia. Silti viimeisetkin romantiikan rippeet on ryöstetty. Tuotantotiimin päämies, itse rakkaudenlähettiläs Brad Pitt ei voinut ajatella näin työhön ryhtyessään.