Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) lienee ainakin nimenä kaikille tuttu, ja kyseessähän on yksi tunnetuimmista klassisen musiikin säveltäjistä. Hänen aikalaisensa Antonio Salieri (1750-1825) on vähemmän tunnettu, vaikka tekikin selvästi mittavamman uran musiikin parissa. Kaksikon kesken ei tiettävästi ollut sen erityisempää kilvoittelua, paitsi mitä nyt kollegoiden kesken tuohon aikaan muuten oli. Moinen ei kuitenkaan estänyt Peter Shafferia (1926-2016) kirjoittamasta aiheesta näytelmää Amadeus, joka esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1979. Varsinaisesti historiaan näytelmä tarinansa kanssa on jäänyt ennen kaikkea vuoden 1984 elokuvaversiolla, joka voitti peräti kahdeksan Oscar-palkintoa. Restauroitu 4K-painos on elokuvana edelleen vaikuttava, vaikka onkin jättänyt nykyihmiselle syyttä ja suotta ikävän mielikuvan Salierista ja hänen elämäntyöstään.
Amadeuksen tarina nähdään Salierin (F. Murray Abraham) silmin. Hän on jo elokuvan alussa menestynyt ja arvostettu hovisäveltäjä, joka suorastaan kauhistuu tutustuttuaan nuoreen musikaaliseen huippukykyyn Mozart (Tom Hulce). Miten tällainen hölmöilevä lapsi voi olla koko Euroopan ihailema musiikkinsa ansiosta? Oman alansa huippuosaajana Salieri tunnistaa nopeasti, ettei hänellä ole lahjakkuuden ja luovuuden saralla mitään mahdollisuutta kilpailla Mozartin kaltaisen ihmeen kanssa. Hiljalleen kateus ottaa vallan, ja Mozart on raivattava tieltä. Mutta miten tappaa toinen ihminen, mutta silti edelleen säilyttää oma asemansa, ja välttyä joutumasta vastuuseen teoistaan?
Kuvattu aikakausi on toteutettu esimerkillisesti lavasteineen ja puvustuksineen. Musiikki on tietysti keskeisessä osassa, ja ehkä osittain sen vuoksi elokuvalla on kestoakin mittavat 2h 40 min. Kaikesta huolimatta katsomiskokemus ei tunnu missään vaiheessa tylsältä. Tapahtumat etenevät hyvällä verkkaisella tahdilla eteenpäin. Kaikelle annetaan juuri sen verran aikaa, että katsoja ehtii sisäistää kyseisen juonenkäänteen ja henkilöhahmon merkityksen. Joukossa on suuri määrä historiallisia henkilöitä, vaikka itse tarina onkin mittavasti fiktiivinen.
Vaikka tarina on suurimmaksi osaksi fiktiota, tekee se silti katsojaan vaikutuksen, ja saa ehkä jopa kiinnostumaan käsitellystä aikakaudesta ja klassisen musiikin historiasta. Olen vuosikymmenten varrella nähnyt Amadeuksen useita kertoja, mutta aina sen katselee uudestaan silloin tällöin. 4K-painosta varten elokuva on restauroitu, ja muutamia hieman rakeisempia otoksia lukuun ottamatta kaikki näyttää ja kuulostaa juuri niin hyvältä kuin olla pitää.
Mukana on vain kaksi lisämateriaalia, mutta ne ovatkin sitten mittavia. Puolen tunnin mittainen uudempi katsaus päästää mukana olleet näyttelijät ääneen, ja vanhempi tunnin mittainen katsaus paneutuu elokuvan tarinaan oikein syvällisesti. Tämän vuoksi lisämateriaalien katsomista voi lämpimästi suositella, sillä se vähentää tarvetta rientää heti lopputekstien jälkeen verkkoon tarkistamaan, miten asiat oikeasti menivät.
