Aquaman and the Lost Kingdom näyttää olevan se viimeinen niin sanotun vanhan polven DC Comicsin elokuva, ja katsomaan päästään vielä joulun alla. Elokuvan vaiheita seuranneille ei tule yllätyksenä, että tuotantoprosessi näyttää olleen melkoinen painajainen.
Varietyn mukaan kuvaukset olivat sanalla sanoen vaativat. Jason Momoa olisi saapunut työpaikalle humalassa ja Johnny Deppiksi pukeutuneena kannanottona Amber Heardille. Tällöin oli siis menossa julkinen jupakka Heardin ja Deppin välillä, jota sitten puitiin oikeudessa asti koko maailman seuratessa. Toisten tietojen mukaan Momoa ei saapunut työpaikalle humalassa tahi Deppiksi pukeutuneena, vaan omana boheemina itsenään.
Warner Bros. olisi halunnut poistaa Heardin jatkosta kokonaan jo ensimmäisen Aquamanin jälkeen, koska yhteistyö muiden kanssa ei oikein ottanut sujuakseen. Heardin silloinen poikaystävä Elon Musk kuitenkin puuttui peliin asettaen Warner Brosille uhkavaatimuksia, mikäli Heardin osuus poistetaan kokonaan.
Aquaman and the Lost Kingdomin budjetiksi muodostui 215 miljoonaa dollaria. Toisin sanoen pätäkkää pitäisi tulla taloon ainakin 250 miljoonaa dollaria, jotta päästäisiin edes nollatilanteeseen.