Suomi
Gamereactor
laitearviot

ASUS ROG Swift PG348Q

Maisemanäyttö

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tietokoneiden oheislaitteiden arviointi ei ole aina suunnattoman jännittävää tai yllättävää, sillä suurin osa testatuista laitteista joko muistuttaa toisiaan tai sisältää lähinnä pieniä parannuksia edellisiin malleihin nähden. Siksi olikin mielenkiintoista päästä arvioimaan erittäin poikkeuksellista, peräti 34-tuuman superlaajakuvanäyttö PG348Q:ta.

Jo pakkauslaatikosta huomaa, että näytön mittasuhteet ovat normaalia reippaasti leveämmät. Mukana tulevaa tukevaa ja helposti säädettävää ripustusta alkaa välittömästi arvostaa, kun reilun 1300,00 euron hintaista mörköä asettelee paikoilleen. Näytön sovittaminen normaalille työpöydälle ei ole mikään itsestään selvä asia, joten mallailua on hyvä tehdä ennen ostopäätöstä. Tilankäytöllisesti kyseessä onkin käytännössä kahden näytön laittaminen vierekkäin. Vankan ja laadukkaan oloinen jalka pitää ison näytön onneksi tukevasti paikallaan. Siitä löytyy myös turhakemainen projisoiva led-logovalo, jonka voi onneksi napata pois päältä näytön sivusta löytyvillä napeilla. Asuksen hallinnointi johtoja myöten on varsin helppoa, mutta näytön leveyden takia sen taakse kurkottelu on hieman normaalia vaikeampaa.

Monitorin 21:9 Ultra-wide -kuvasuhteen edut alkavat hahmottua heti, kun Windowsin logosta päästään työpöydän puolelle. Mikä tahansa riittävän korkealla resoluutiolla otettu maisemavalokuva avautuu kaarevasta näytöstä täydessä koossaan vallattoman paljon vaikuttavammin. IPS-näytön 3440x1440 -resoluutio puskee pikselit sen verran hienosti ruudulle, että ensimmäinen puoli tuntia meni pelkästään sopivia tietokoneen taustakuvia selaillessa. Samalla se on osoitus siitä, millaiset pelit hyötyvät monitorista eniten. Etukäteen hieman mietityttänyt kaarevuus ei tunnu vaikuttavan geometrian piirtoon negatiivisella tavalla. Se on samalla silmälle luonnollisempi, sillä reunat tulevat hienovaraisesti näkökentän reunoja kohti. Vektorinpiirto-ohjelmassa suora viiva vaikutti edelleen suoralta viivalta ja niin edelleen. Graafista suunnittelua, 3D:tä tai vastaavaa tekevät voivatkin saada näytöstä yllättävän paljon irti, jahka oppivat hyödyntämään sen kuva-alaa itselleen sopivalla tavalla.

Pelikäytössä PG348Q ei tee juuri kompromisseja ominaisuuksiensa suhteen (kiitos 100 hertsin virkistystaajuuden ja G-Sync -toiminnon), mutta aiheutti pientä päänvaivaakin. Avoimen maailman peleissä kuten Ghost Recon: Wildlandsissa tai Forza Horizon 3:ssa sen mittasuhteet antoivat selkeän ja kertaheitolla normaalia näyttävämmän lopputuloksen. Bolivian monipuolinen ympäristö oli vaikkapa lentokoneesta tarkkailtuna immersiivisempi ja koreampi normaalinäytön mittasuhteisiin verrattuna. Mitä isompia maisemia peli puskee, sitä enemmän näyttö niitä ehosti. Efekti ei tule kuitenkaan ilman ongelmiakin. Jos näytön resoluutiosta ja virkistystaajuudesta haluaa saada kaiken irti, pelikoneen pitää olla ajan tasalla. Testien aikana käytetty ASUS G20 i7/GTX1080 -kombonsa kanssa riitti hyvään suoritukseen lähes kaikissa asiallisesti optimoiduissa peleissä, vaikka asetukset ruuvasikin varsin korkealle. Paljoa sen alle ei voi mennä, ellei tarkoituksena ole pelata hieman vanhempia tai vaatimattomampia pelejä riittävällä ruudunpäivitystahdilla. G-Sync pelastaa tässä paljon, mutta ihmeidentekijäksi siitäkään ei ole, jos koneessa ei ole tarpeeksi ruutia. Hauskana yksityiskohtana Civilization VI:n kaltaiset strategiapelit hyötyivät lisätystä kuva-alasta yllättävän paljon, sillä ruudulle mahtuu valtakunta jos toinenkin kaikkine käyttöliittymäelementteineen. Ultralaajakuvan kattava tuki tuli hieman yllätyksenä ja ylivoimainen enemmistö peleistä taipui suurelle resoluutiolle mukisematta. Vanhempien pelien omistajille luvassa lienee sitten enemmän säätöä pelin asetustiedostojen parissa.

Tämä on mainos:

Toinen ja hyvin henkilökohtainen häiriö tuli Battlefield 1:stä pelatessa. Muiden pelien tapaan sen maisemat nousivat toiseen potenssiin PG348Q:n kanssa, mutta pelin tapa käsitellä aseen tähtäystä aiheutti ongelmia. Monien muiden ensimmäisen persoonan räiskintöjen tavoin pelinäkymä zoomaa kevyesti eteenpäin asetta "rautatähtäinten" kautta tiiratessa. Normaalinäytössä tämä ei ole minkäänlainen ongelma, mutta ultralaajakuvassa koko valtavan kuva-alan pomppiminen edestakaisin häiritsi. Kolmannen persoonan peleissä vastaavaa ei ilmennyt, sillä kuva siirtyy hahmon takaa suoraan eteen.

Testausmielessä ASUS ROG Swift PG348Q on ollut hieno elämys. Ultralaajakuvanäytöistä tai kaarevuudesta ei ollut aikaisempaa kokemusta, joten muiden vaikuttavien ominaisuuksien kanssa monitorin testaamisessa oli paljon kokeiltavaa. Korkeasta hinnasta ja vaativista sijoitusolosuhteista johtuen näyttöä kannattaa testata vähintään kivijalkaliikkeessä ennen ostopäätöstä. Jos rahaa kuitenkin löytyy ja pelimaku suosii suuria, näyttäviä maisemia, Asuksen kompromissiton ultralaajakuvanäyttö on suurin piirtein parasta, mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy.

ASUS ROG Swift PG348QASUS ROG Swift PG348Q

Tekniset tiedot:

Tämä on mainos:

Koko: 34"
Kuvasuhde: 21:9
Paneelin tyyppi: IPS, Anti-Glare
Kuvasuhde: 21:9
Resoluutio: DP 3440x1440 (max. 100Hz), HDMI 3440x1440 (max. 50Hz)
Kontrasti: 1000:1
Kirkkaus: 300 cd/m2
Katselukulmat: 172°/178°
Vasteaika: 5 ms (GtG)
Värisyvyys: 1,07 miljardia väriä
Liitännät:
- HDMI
- DisplayPort
- neliporttinen USB 3.0 hubi
- kuulokeliitäntä
Ergonomia: 115mm korkeussäätö, kallistus, kierto, VESA 100x100
Kaiuttimet: 2 x 2W
Mitat (LxKxS): 829 x 558 x 297 mm

09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Ei kompromisseja, tukeva, helposti säädettävä jalusta, näyttävä
-
Kallis
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score


Ladataan seuraavaa sisältöä