Rakkaus - tuo ah niin ihana tunne, joka saa linnut laulamaan ja yksisarviset tepastelemaan ulos fantasioista. Rakkaus tuntuu vatsanpohjassa ja pudottaa polvilleen kyynisimmänkin miehen. Se siirtää vuoria, saa kosmoksen asettumaan aloilleen ja humaltaa meidät bisseäkin parempaan pöhnään. Harmillisesti tosirakkautta ei kuitenkaan voi ostaa. Prostituutiota ja postimyyntivaimoja kyllä on kaupan, mutta oma Sydämen Valittu täytyy valitettavasti etsiä itse.
Baggage Claim kertoo tarinan lentoemäntänä työskentelevästä hemaisevasta Montanasta (Paula Patton), jonka äiti on mennyt naimisiin jo viidesti ja pikkusisko on parhaillaan ottamassa kurssia kohti avioliiton satamaa. Perheen ja lähipiirin painostama, jo yli kolmekymppinen (!!!) Montana vajoaa siskonsa hääaikeista kuulleessaan harmittelemaan omaa sinkkutilannettaan. Olisi jo vähitellen hänenkin aikansa päästä leikkaamaan hääkakkua ja tanssimaan sulhasen kanssa Kesäillan valssia!
Baggage Claimin juoni on simppeli, mutta kekseliäs. Montanan ei tee mieli marssia siskonsa kuukauden päästä vietettäviin häihin ilman omaa siippaa, joten sellainen on kiireisesti löydettävä 30 päivässä. Stereotyyppinen stuerttihomoystävä Sam (O.C.:n Adam Brody) toteaa, että koska uutta ukkoa ei tuossa ajassa etsitä, voisi epätoivoinen Montana kokeilla tutustua uudestaan entisiin miehiinsä. Kiitospäivän kunniaksi lentoliikenteessä on ruuhkaa ja lentokenttäkontakteiden kautta on helppo ujuttaa Montana exiensä kanssa samoille lennoille. Existä jokainen on omalla tavallaan hauska ja vähän vinksahtanut, ja mahtuupa joukkoon myös räppäri Damon Dieseliä elokuvassa esittävä aito räppäri Trey Songz.
Näyttelijäsuoritukset ovat elokuvassa yllättävänkin hyvää tasoa, mutta hahmoista osa on varsin yksiulotteisia. Karismaattisen, kauniin ja poikkeuksellisenkin ilmeikkään Montanan edesottamuksia on kiva katsella, mutta seksihullu muhkea mamma Gail aiheuttaa lähinnä myötähäpeää - eikä ainoastaan ohjaajan tarkoittamalla hyvällä tavalla. Ja miksi, oi miksi sen stuertin pitää aina olla homo? Montanan rakas lapsuudenystävä, naapurissa asuva William puolestaan on oikeastaan elokuvan ainoa jokseenkin täyspäinen tyyppi.
Baggage Claim on hyvän mielen elokuva niin hyvässä kuin pahassakin. Juonen kehittymistä on helppo seurata ja lähes kaikki näyttelijät ovat afroamerikkalaiseen tyyliin esteettisiä ja hyvästä geeniperimästä poimittuja. Valitettavasti kekseliäänä käyntiin lähtevä käsikirjoitus on kuitenkin kauttaaltaan kliseinen, ja pari omituista juoniaukkoakin mahtuu mukaan. Muutenkin juoni on alusta loppuun naiivistista rakkaudeksi naamioidun alkuhuuman ja avioliittoinstituution ylistämistä. Baggage Claim on pohjimmiltaan periamerikkalaista hömppää, mutta kyllä sen ennemmin katsoo kuin turpaansa ottaa.