Kohteena on erityisesti viimevuotinen finanssikriisi, mutta Moorelle uskollisella tyylillä aihetta kierretään, kaarretaan ja lopulta syytetään vahvan mustavalkoisesti.Mooren kritiikkiä ei voi väittää asialliseksi, vaan aihetta lähestytään harhaanjohtavilla arkistopätkillä tai kyynelkanavia väkisin kutittelevilla tavisten haastatteluilla. Itse kapitalismin käsite unohdetaan täysin.
Mooren, tuon Ameriikan Karpon, todennäköisin tarkoitus on vakuuttaa katsojat suuryhtiöiden vallanneesta maailmasta, jossa kaikki paitsi johtoportaalla paistattelevat ovat orjia. Allekirjoittanut lienee pahimmanlaatuinen kapitalistisika, kun uskaltaa tässä avoimesti väittää, että eihän se kapitalismi niin paha asia ole. Ilman sitä ei sivistys, tasa-arvo ja hyvinvointi lähentelisi nykytasoa. Ja kukapa ei nauttisi keskiluokkaisesta onnesta?
Lätsäsedän hihhuloinnin ainoa hyvä puoli on tilanteiden viihdearvo.
Surullisen mustaa huumoria voi repiä kohtauksesta, jossa Moore astelee jättipankkien edustalle eristysnauhan kera, vaatien kansan rahojen palautusta. Propagandaahan tuo mies harjoittaa, vaikkakin hiukan tehotonta sellaista. Tosissaan sitä ei voi ottaa.