Suomi
Gamereactor
uutiset
DayZ

DayZ:n kehitys venyy edelleen - julkaistaan vasta vuonna 2016

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

DayZ vaikuttaa mielenkiintoiselta peliprojektilta, mutta sen kehitys on ollut tuskallisen hidasta, eikä pelin virallisesta julkaisusta ollut minkäänlaista varmuutta. Nyt tunnelin päässä näkyy pieni valonpilkahdus, sillä Steamissä julkaistussa viestissä annettiin joitain vastauksia. Tosin näissäkään ei tarjota konkreettisia päivämääriä.

Early Access -vaiheessa olevan pelin virallinen julkaisupäivä tapahtuu vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla. Samalla julkaistiin myös alustava kehitysaikataulu ensi vuodelle, ja sen mukaan betaversio nähdään ennen vuoden 2015 loppua. DayZ:n lopullista inkarnaatiota saadaan odottaa siis vielä jonkin aikaa, mutta zombeista pitävien kannattaa hankkia peli mahdollisimman hyvissä ajoin. Studio näet ilmoitti sen hinnan nousevan tasaisesti julkaisun lähestyessä. Tällä hetkellä DayZ:n saa omakseen 23,99 euron hinnalla, mutta julkaisuhinnaksi ilmoitettiin 39,99 euroa.

DayZ:n kehityksen suunnitelmat ensi vuodelle voit nähdä kuvan alla olevasta listasta.

DayZ

Q1 2015
• Basic vehicles
• Central economy (advanced loot distribution)
• New renderer
• New Zombie AI
• Basic stealth system (zombies, animals, ...)
• Diseases

Q2 2015
• Advanced vehicles (repair, modifications, ...)
• Advanced animals - life cycle, group behavior
• Player statistics
• New UI Stamina / fatigue
• Dynamic events

Q3 2015
• Traps
• Barricading
• Character life span + soft skills
• Animal predators + birds
• Aerial transport
• Console prototype

Q4 2015
• BETA version
• Animal companions (dog, horse)
• Steam community integration (Achievements, Steamworks modding, etc)
• Construction (building shelters / walls / ...)

DayZ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Bohemia kuoppasi DayZ-studion

Bohemia kuoppasi DayZ-studion

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Bohemia Interactivella kesti melkein kahdeksan vuotta saada DayZ valmiiksi, ja Gamereactorin arvion voi lukea täältä. Nyt sitten työn tehnyt Bratislavan studio on...

DayZ PS4:lle huomenna keskiviikkona

DayZ PS4:lle huomenna keskiviikkona

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

DayZ aloitti elämänsä Arma-pelin modina, mutta vuosia sitten Bohemia Interactive päätti työstää pelin omaksi projektikseen. Pitkän, huomattavan pitkän ajan jälkeen peli...



Ladataan seuraavaa sisältöä