DC Comicsin elokuvasta Sgt. Rock on puhuttu 1980-luvulta lähtien. Alun perin roolissa piti nähdä Arnold Schwarzenegger. Aikaa on kulunut, ja viimeinkin näytti siltä, että Luca Guadagnino saisi elokuvan tehdä pääosassaan entinen James Bond Daniel Craig.
Ja sitten Craig jättäytyi pois projektista, ja puheena oli saada tilalle Colin Farrel. Nyt sitten The Wrap tietää kertoa DC Studiosin kuopanneen koko projektin. Pääasiallisesti ongelmaksi muodostui aikataulutus, sillä tuotannon olisi pitänyt alkaa kesällä, eikä päivämäärää saatu lyötyä lukkoon. Budjettia oli varattu noin 70 miljoonaa dollaria.
The Hollywood Reporterin mukaan Sgt. Rockin juonessa olisi etsitty Longinuksen keihästä eli asetta, jolla Jeesuksen kylki puhkaistiin ristiinnaulitsemisen jälkeen. Natsit ovat saaneet aseen haltuunsa, ja pois se on heiltä saatava.
Sgt. Rock piipahti sarjassa Creature Commandos, mutta muuten ei hahmoa olla näkemässä ainakaan lähivuosina.