Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba - The Movie: Infinity Castle

Siitä on pitkä aika, kun näimme nuoren Tanjiro Kamadon ryömimässä lumen läpi sinä yönä metsässä, kun hänen perheensä tapettiin ja hänen siskonsa Nezuko muuttui demoniksi, ja anomassa henkensä edestä Giyu Tomiokaa, jotta tämä pelastaisi hänet. Kauan on kulunut aikaa siitä, kun viimeiset nappulat Muzan Kibutsujin ja Demonitappaja-joukkojen välisessä ikuiselta vaikuttavassa sodassa putosivat laudalle ja kohtalon hammaspyörät alkoivat kääntyä. Olemme seuranneet tämän parin kasvavan, lujittavan siteitään ja solmivan uusia, kun he auttoivat tekemään maailmasta paremman paikan puhdistamalla sen demonisesta uhasta. Mutta nyt on tullut viimeisen välienselvittelyn aika. Muzan on tehnyt siirtonsa ja vanginnut Tanjiron ja loput demonitappajaryhmästä, mukaan lukien hänen parhaat soturinsa, Hashirat, tavanomaisen ajan ja avaruuden ulkopuoliseen ulottuvuuteen, jota kutsutaan Äärettömyyslinnaksi. Se on Kimetsu no Yaiban lopun alku.

Demon Slayer, kuten me sen myös tunnemme, joka oli jo yksi viime vuosikymmenen tärkeimmistä mangoista, on tehnyt ryminän anime-maailmassa luovalla kärjistetyllä huolellisuudella ja yksityiskohtien huomioimisella yhden historian parhaista sarjoista. Sen animaation laatuun vetää vertoja vain sen hahmojen karisma tai toimintakohtausten fantastinen leikkaus sekä ikimuistoinen ääniraita. Tätä taustaa vasten ja seurattuani sen tarinaa lähes sen alusta lähtien valkokankaalla ja nautittuani sen videopeliosista en malttanut odottaa, että pääsisin istumaan elokuvateatterin penkkiin ja nauttimaan tästä spektaakkelista valkokankaalla äänen jyristessä ja muiden harrastajien ympäröimänä.

Infinity Castle alkaa hyvin lyhyellä takaumalla Hashira Training Arc -kaaresta, kuten viimeistä tv-kautta kutsutaan, loppuhetkistä. Mutta siitä hetkestä eteenpäin ja ensimmäisen tunnin ajan kuvamateriaali on todellinen festivaali ihastuttavan hyvin animoitua musiikkia ja taistelukoreografiaa. Hyppelemme eri päähenkilöiden välillä (sekä Tanjiro ja Inosuke että Zenitsu ja Hashira), kun he kulkevat tietään tässä universumissa, joka koostuu perinteisistä Edo-aikakauden rakennuksista, jotka vaihtavat suuntaa ja uhmaavat fyysisen maailman lakeja. Demonitappajat tietävät olevansa epäedullisessa asemassa, ja heidän on kiirehdittävä hoitamaan viimeaikaisten tapahtumien yhä heikentämä Muzan, joten yö, jonka aikana tarinan päättävät kolme elokuvaa etenevät, on kilpajuoksua aikaa ja kuolemaa vastaan heidän pyrkimyksissään.

Infinity Castlella on varaa tarjoilla aikaa joillekin faniensa rakastetuimmista sivuhahmoista, ja elokuvan ensimmäinen puolisko pyörii sen ympärillä sekä näyttää meille Hashiran ja Upper Moonsin, voimakkaimpien demonien, väliset yhteenotot. En aio valehdella teille, elokuvassa on tilaa ilolle, mutta myös raivon kyynelille, enkä liioittele sanoessani, että jos saavut paikalle minun laillani väisteltyäni kaikkia Japanissa kesällä julkaistun elokuvan spoilereita tai etsiessäsi hahmojen tuomioita päättyneen mangan sivuilta, sinua odottaa muutama yllätys, jotka saavat sinut hyppäämään istuimeltasi. Huomattavaa on myös se, että elokuvaformaatti mahdollistaa taloudellisen panostuksen taisteluiden tekemiseen paljon näyttävämmiksi, enkä muista nähneeni japanilaisessa animaatiossa parempia CGI-efektejä räjähdyksissä ja nousevassa pölyssä kuin tässä. Monumentaalinen spektaakkeli.

Elokuvan keskiössä on tietenkin päähenkilö Tanjiron ja Third Upper Moonin, Akazan, välinen yhteenotto. Se on taistelu, joka on hautunut jo useamman kauden ajan, ja se on varmasti hetki, jota fanit nauttivat joka sekunnilla ruudulla. Tarjolla on myös paljon tilaa pohtia ja uskaltautua siihen, mihin Tanjiron hahmon tarina oikeasti johtaa ja mikä tekee hänestä niin erityisen demonitappajana, kun näemme paljastavia takaumia Kamadon perheestä ja Akazasta itsestään. Tanjiron todellinen voima ei nimittäin ole hänen liekehtivä miekkansa ja Hirokami Kagura -tyylinsä, vaan se on hänen ympärillään olevien ihmisten inhimillisen puolen herättäminen, vaikka he olisivat jo kauan sitten lakanneet olemasta ihmisiä.

Tietenkin, kun yhteen elokuvaan on tiivistetty se, mikä olisi voinut olla puolen kauden mittainen anime, ja koska se on myös päättyvän trilogian ensimmäinen osa, tempo ei ole sellainen, mitä katsojana haluaisi. On hahmoja, jotka päättävät kaarensa sarjassa, ja loogisesti elokuva käyttää siihen paljon aikaa, mutta on muita, kuten Zenitsu, jotka olisivat ehdottomasti ansainneet enemmän. Ja ehkä eniten kylmäksi jäi se, että (väheksymättä sitä, että elokuva on silti parempi kuin suurin osa muista genren elokuvista ja sarjoista) Infinity Castlen soundtrack ei ollut yhtä näyttävä ja mieleenpainuva kuin sarjassa. Monissa raidoissa yhdistyvät Demon Slayerin tunnusomaiseen tyyliin kuuluva kertosäe, sähkökitarat ja perinteiset japanilaiset soittimet. Minusta ne vain olivat hieman vähemmän onnistuneita kuin muulloin.

Lehdistönäytöksessä olimme anime-harrastajista valtakunnallisten sanomalehtien toimittajiin ja valtavirran elokuvakriitikoihin. Epäilin, että jotkut nauttisivat elokuvasta paljon enemmän kuin toiset, mutta totuus on, että Kimetsu no Yaiba - Infinity Castle -elokuvan kahden ja puolen tunnin aikana ja sen jälkeen, kun valot syttyivät lopputekstien jälkeen, hiljaisuus oli ehdottoman kunnioitusta herättävää, melkein uskonnollista: häkellyttävä tarina, jonka kuka tahansa, vaikkei olisikaan varsinainen animefani, voisi ymmärtää ja samaistua, mutta siinä on muutakin kuin se. Odotus seuraavaan elokuvaan tulee olemaan epätoivoinen, mutta se tarkoittaa vain sitä, että meillä on lähivuosina ainakin vielä 4-5 tuntia upeaa animea odotettavana.