Aivan ensimmäiseksi tulee tehdä ero ohjaaja Luc Bessonin ja käsikirjoittaja/tuottaja Luc Bessonin välillä. Näistä ensimmäinen on tunnettu vahvoista, suurta arvostusta saaneista toimintadraamoista kuten Leon, ja jälkimmäinen sunnuntai-iltapäivän humppafilmeistä, joissa on paljon toimintaa ja kovin vähän järkeä. District 13: Ultimatum istuu sujuvasti tähän jälkimmäiseen kastiin.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen vuoteen 2016, jossa Pariisin alue 13 on muuttunut oikeistopopulistin märimmäksi päiväuneksi, jostain Somalian ja Afganistanin välimaastosta. Muureilla ympäröityä lähiötä hallitsevat kaikki kuviteltavissa olevat etniset jengit, jotka on kuvattu kaikella 80-lukulaisen toimintaelokuvan kulttuurisella hienovaraisuudella.
Vaara tulee silti muurien ulkopuolelta, kun Ranskan sisäisen turvallisuuden fasistinen johtaja alkaa ajaa omia agendojaan jotenkin tutunomaisen Harriburton-yhtiön kanssa. Alue kolmentoista, ja ehkä koko ranskalaisen demokratian ainoa toivo onkin parkourin perustajan, David Bellen esittämän Leïton ja Cyril Raffaelin esittämän superpoliisi Tomasson taistelupari.
Kyllä, District 13: Ultimatum on juuri näin hienovarainen elokuva ja siihen tulisi suhtautua asiaan kuuluvalla keveydellä. Olennaista siinä ei ole juoni vaan toiminta. Tätä piisaakin onneksi paljon ja se on toteutettu kaikin puolin erinomaisesti. Elokuvasta löytyy parkour-elvistelyn lisäksi yllättävän tasokasta kung-fu -meininkiä, joka yltää ajoittain vanhojen Jackie Chan -elokuvien tasolle. Kyseessä ei ole Jet Li -koulukunnan huumorintajutonta takomista, vaan kekseliästä ja komediallista kikkailua.
District 13: Ultimatum onkin kepeää ranskalaista toimintaa, jossa tyyli ajaa tarkoituksen ohitse ilman pienintäkään syyllisyydentuntoa. Ryppyotsaiseen katsomiseen elokuva ei sovellu laisinkaan, mutta toimintaviihteen, parkourin ja kungfuttelun ystäville se on herkkua.