
Hollywoodia on jo pitkään syytetty viimeisen päälle vasemmistolaiseksi paikaksi. Jo 1940-luvulla Ronald Reagan päätti ryhtyä toimiin elokuva-alan kommunisteja (tai sellaisiksi syytettyjä) vastaan. Viime vuoden lopulla Yhdysvalloissa käytiin presidentinvaalit, ja Hollywoodin tähdet asettuivat isosti Kamala Harrisin taakse. Ja presidentiksi uudelleen valittu Donald Trump ei näytä tätä unohtaneen.
Trump onkin nimittänyt erikoislähettiläikseen ("Special Ambassadors") ihmisiä, ja kertoi asiasta omassa sosiaalisessa mediassaan Truth Social. Erikoislähettiläiden on määrä toimia presidentin silminä ja korvina Hollywoodissa, ja palautteen perusteella presidentti sitten toimii. Lähettiläiksi on nimitetty Jon Voight, Mel Gibson ja Sylvester Stallone. Kolmikon avulla Hollywood pyritään luotsaamaan takaisin niin sanottuun kulta-aikaan ("The Golden Age"), jolla yleensä viitataan vuosiin 1927-1960.
"It is my honor to announce Jon Voight, Mel Gibson, and Sylvester Stallone, to be Special Ambassadors to a great but very troubled place, Hollywood, California."
"They will serve as Special Envoys to me for the purpose of bringing Hollywood, which has lost much business over the last four years to Foreign Countries, BACK—BIGGER, BETTER, AND STRONGER THAN EVER BEFORE! These three very talented people will be my eyes and ears, and I will get done what they suggest. It will again be, like The United States of America itself, The Golden Age of Hollywood!"
Variety otti yhteyttä Mel Gibsoniin, joka ei oman sanomansa mukaan ollut kuullut nimityksestään mitään etukäteen. Toisaalta Gibson sanoi ilman muuta noudattavansa kutsua. Kolmikosta Gibson on nuorin (69), sillä Stallone on 78 ja Jon Voight peräti 86.
On toistaiseksi epäselvää, miten kolmikko aikoo lopulta vaikuttaa Hollywoodin menoon.