Lost Planet 2:n tuottaja Jun Takeuchi kertoo, että pelillä on vaikeuksia mahtua Xbox 360:n käyttämälle DVD-levylle. Takeuchin mukaan tilanpuute on pakottanut tekijät leikkaamaan jättimäisiä hirviöitä sisältävän toimintaspektaakkelin kokoa huomattavasti. Poistettu sisältö saatetaan kuitenkin julkaista myöhemmin ladattavana lisäosana. Toistaiseksi ei ole varmaa, koskeeko karsiminen myös pelin muita versioita, mutta se lienee todennäköistä pelin yhdenmukaisuuden säilyttämiseksi.