Suomi
Gamereactor
uutiset
The Sims 4

EA on huolissaan korealaisesta Inzoista, ja siksi The Simsin pelaajille tehtiin näin

The Simsin pelaajille lähetettiin kysely EA:lta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuodesta 2000 lähtien EA on ollut elämäsimulaatioiden hallitsija The Sims -peleillään. Innoittajana pelisarjalle oli luoja Will Wrightin kokemukset, kun hänen talonsa paloi 1990-luvun alussa. Tästä tietysti seurasi pitkä projekti oman talon ja elämän uudelleenrakentamiseksi. Ja tästä syntyi The Sims.

Eteläkorealaisen Kraftonin peli Inzoi on alfailevassa muodossa pelattavissa, ja kiinnostus on ollut kovaa. Samanaikaisia pelaajia on Steamissa nähty jopa 80 000 kappaletta. Inzoi ei ole vielä pelinä valmis, mutta kyseessä saattaa olla se vahva kilpailija The Simsille aikaa myöten.

EA tiedostaa tilanteen, ja onkin lähettänyt The Sims 4 -pelaajille kyseilyitä, miten paljon tulikaan pelattua, ja mikä sai lopettamaan The Sims 4:n parissa ja siirtymään Inzoin puoleen.

Electronic Arts haluaa siis selvästi varmistaa The Simsin menestyksen jatkossakin, kun se ei ole enää aivan selvää kilpailun kiristymisen myötä.

The Sims 4

Aiheeseen liittyviä tekstejä

The Sims 4Score

The Sims 4

ARVIO. Kirjoittaja Simon Eriksson

The Sims 4 sopii sarjaan vasta tutustuville, mutta tarjoaa liian vähän sisältöä vanhoille faneille.

The Sims 4 Game Packit

The Sims 4 Game Packit

ARTIKKELI. Kirjoittaja Sponsored

Nämä ovat keskikokoisia packeja, jotka lisäävät mukaan uudenlaisia tapoja pelata tietyn teeman ympärillä.

The Sims 4 Stuff Packs

The Sims 4 Stuff Packs

ARTIKKELI. Kirjoittaja Sponsored

Nämä ovat pienempiä packeja, jotka lisäävät omien Simsien elämään hauskaa tekemistä ja muotia.

The Sims 4 Expansion Packit

The Sims 4 Expansion Packit

ARTIKKELI. Kirjoittaja Sponsored

Nämä ovat isoja packeja, jotka monipuolistavat peliä ja vievät omat Simsisi uusiin seikkailuihin.



Ladataan seuraavaa sisältöä