Elio on lämmin kesäelokuva

Tässä on Elio: 11-vuotias poika, joka on kovin kiinnostunut UFOista, ja toivoo kovasti päästä katsomaan Maan ulkopuolista sivilisaatiota. Menetettyään vanhempansa ei ole mitään syytä jäädä Maahan, vaikka miten hyvin turhautunut täti koettaakin Eliota kasvattaa. Yhtenä päivänä Elion toive toteutuu, kun avaruuden lähettiläät kuulevat kutsun, mutta pian käy ilmi, että sisimmässä olevan aukon täyttämiseen eivät riitä vain avaruusolioiden juomat ja vesipuiston avaruusvessat.

Hyperaktiivisen huumorin ja Lilo & Stitchin kaltaisen perhejuonen alla on tarina yksinäisyydestä ja siitä, että tuntee olevansa taakka muille, koska ei vain istu joukkoon. Onko siis maailma väärässä, vai yksilö? Pixarin tunnetason kosmisessa kakussa on monta kerrosta, ehkä jopa liian monta elokuvan kannalta. Monet Pixarin parhaista elokuvista olivat elegantin yksinkertaisia keskeisen teemansa osalta, joka muuttuu jokseenkin sekavaksi ja pakotetuksi Eliossa. Elokuva tuntuu liian kiltiltä ja turvalliselta, ja siitä puuttuu räiske, ja on muutenkin liian kiltti. Samaan aikaan ei käy kieltäminen, että elokuvassa on paljon lämpöä ja sydäntä. Mukana on anteeksiantava sävy, jota on vaikea vastustaa, ja sen pitäisi vedota niin pieniin kuin aikuisiinkin yleisössä.

Elio itse on hauska ja energinen päähenkilö, joka sotkeutuu itseään isompaan, kun saa avaruuslähettiläät uskomaan, että hän on Maan johtaja, mutta elokuvan tähti on Glordon: eräänlainen ylisuuri vesikarhuolio, joka on niin optimistinen, että hänen sotalordi-isänsä näkee punaista, ja josta tulee Elion paras ystävä elokuvan toisella puolikkaalla. Glordon vie huomion lämmöllään, ja muuttuu nopeasti tärkeäksi kiintopisteeksi molemmille henkilöhahmoille ja elokuvan katsojille. Kuitenkaan en ole suuri ystävä Steven Universen kaltaiselle ihmisten mallinnukselle, ja lisäksi monet avaruusoliot näyttävät enemmänkin McDonald'sin leluilta, mutta muuten elokuva näyttää mahtavalta. Kaikki aina portaaleista ja ulottuvuuksista avaruusaluksiin saakka ovat värikkäitä, maagisia ja suureellisia, mikä sopii hyvin isolle kankaalle.

Tarina hieman laahaa loppua kohden, mutta ei käy kieltäminen, että elokuvalla on paljon sydäntä ja se käsittelee ikuisuuskysymystä "olemmeko yksin maailmankaikkeudessa?" Ja se tehdään tietyllä toiveikkuudella ja lapsenomaisella innolla. Toisin sanoen Elio on ystävällinen ja kiltti kesän lomaelokuva, joka viihdyttää koko perhettä, mutta tuntuu samalla turhan turvalliselta ja ennalta arvattavalta ollakseen mitään muuta.