Trion Worlds on kertonut Polygonille, että End of Nationsin kehitys on hyllytetty viime vuoden lopulla. Peli siirtyi sitä alunperin kehittäneeltä Petroglyphiltä Trionin sisäiseksi projektiksi jo 2012, ja se on sittemmin joutunut sivuraiteelle.
Trion kertoo keskittävänsä energiansa End of Nationsin sijasta Riftin, Defiancen, Troven, ArchAgen sekä joidenkin uusien projektien kehittämiseen. Kuulostaa siis että EoN on tällä hetkellä melkoisen listan häntäpaikalla.
Kehityksen jatkumisesta ja pelin valmistumisesta ei ole varmuutta.