Hyvä luontodokumentti on yksi parhaista syistä laittaa televisio päälle. Jacques Cousteau, David Attenborough ja nyt hieman epätodennäköisemmin Stephen Fry tuovat maailman olohuoneeseemme ja muistuttavat meitä sen hauraasta monimuotoisuudesta. Kutsuessani Fryta epätodennäköiseksi valinnaksi en tarkoita hänen pätevyyttään juontajana, senhän tämä on todistanut jo lukuisia kertoja, mutta Stephen on paljolti kuten minäkin: roteva herrasmies joka kyllä pitää luonnosta muttei varsinaisesti haluaisi olla itse sen keskellä.
Ehkä tämä tekeekin tästä sarjasta piristävällä tavalla erilaisen. Carwardine menisi vaikka sota-alueelle kuvaamaan eläimiä, kun taas Fry saa traumoja jo pelkästä telttailusta, jota hän oli onnistuneesti välttänyt koulupäivistään asti ennen tätä. Tämä myös on valmis avautumaan omasta haavoittuvuudestaan luonnon edessä, joka tarjoaa muuten vakavaan ohjelmaan pientä komediaa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole synkkä muistokirjoitus lajeille joita sarjan nimen mukaisesti nähdään tässä kenties viimeistä kertaa ennen kuin ne häviävät. Toki tiettyä surumielisyyttä on mukana, mutta juontajien hyvä kemia ja hyväntahtoinen olemus luovat oman turvavilttinsä johon katsoja voi kääriytyä.
Harvinaisia eläimiä on kuvattu mahdollisuuksien mukaan luonnossa, mutta myös aidatuilla suojelualueilla otettu kuvamateriaali tarjoaa ainutlaatuisia näkymiä pian poissaoleviin olentoihin. Se ei laadultaan yllä Attenboroughin huippuhetkiin, mutta huonoksi sitä ei voi mennä missään nimessä haukkumaan. Todellista narinaa aiheuttaa ainoastaan DVD-julkaisun sangen räikeä värimaailma. Tokihan tätä saa omassa ruudussa säädettyä, mutta perussävyt ovat kovin ylilyöviä.
Luontodokumenttien ja Stephen Fryn ystävien ei pitäisi epäröidä hetkeäkään tähän kuusituntiseen sijoittamista.
