
Yhdysvaltain kauppakomissio eli Federal Trade Commission (FTC) on tehnyt päätöksensä, ja langettanut Epic Gamesille 245 miljoonan dollarin sakot. Kyse on siitä, että Epic Gamesin katsottiin houkutelleen Fortnitessa alaikäisiä tekemään pelin sisäisiä ostoksia oikealla rahalla. Laskun maksamisen lisäksi Epic Gamesin on muokattava Fortniten käyttöliittymää uusiksi siten, ettei vastaava touhu enää jatku.
Isolla markkinajohtajalla on selvästi myös iso vastuu ainakin Yhdysvaltain viranomaisten silmissä.
Kiitokset, Apple Insider