Koettuaan suuren menetyksen Formula 1:ssä yksinäinen Sonny Hayes (Brad Pitt) on kokenut, että elämästä on kadonnut suunta ja tarkoitus, kunnes sitten vanha ystävä (Javier Bardem) houkuttelee Hayesin takaisin Formula 1:n pariin pelastaakseen Expensifyn tallin myymiseltä. Moinen osoittautuu vaikeaksi ottaen huomioon, miten Hayesin itsevarma persoona on törmäyskurssilla muun tallin kanssa, ja varsinkin röyhkeän nuorukaisen (Damson Idris), joka unelmoi lähinnä maineesta ja kunniasta. Mutta yhdessä he voivat saavuttaa suuria asioita, kunhan he oppivat tekemään yhteistyötä.
F1-elokuva on klassinen urheilutarina, joka on naamioitu Formula 1:n markkinoinniksi, tai sitten päinvastoin riippuen siitä, miten kyyninen katsoja on. Sellaiselle, joka ei ole koskaan katsellut ainuttakaan minuuttia tätä nopeatempoista moottoriurheilua, ei moisella ollut juuri merkitystä, että elokuva on niin kovin Formula 1 -asian lumoissa. Kuulun niihin, jotka katselevat seinille, kun lounastauolla työkaverit ryhtyvät puhumaan menneen viikonlopun kisasta. Näin ollen minulle kliseinen tarina sopeutui hyvin yhdeksi Formula 1 -mainonnan kanssa, ja tarjosi huiman viihdyttävän katsauksen johonkin sellaiseen, mihin en ole lainkaan perehtynyt. Toisin sanoen F1-elokuva onnistuu muuttamaan moottoriurheilun helposti omaksuttavaksi ja huiman viihdyttäväksi elokuvakokemukseksi teknisen osaamisen kera.
Joseph Kosinski on osaava tekninen ohjaaja, ja moinen osoitettiin hiljan Top Gunin jatko-osalla, ja samanlainen hikisen kiihkeä "kuskin pukilla istuminen" on tyylinä läsnä nytkin, missä kaikki mahdolliset kamerakulmat - varsinkin autoista itsestään - maalaavat melkein gladiaattoriareenamaisen kuvan kipinää iskevistä kumirenkaista ja jatkuvista varikkopysähdyksistä. Myrskymäinen audiovisuaalinen kokemus siitä, että on keskellä Grand Prix -kisaa, on elokuvan suuri vetovoima, ja nautinto katsella mieluiten IMAX-kankaalla. Hans Zimmer auttaa lisäämään jännitettä rytmisellä elektronisella musiikilla, joskaan musiikki ei missään vaiheessa erotu.
Kuskin pukin ulkopuolinen draama ei sitten olekaan yhtä dynaamista. Se ei ole aivan yhtä käsikirjoitettua kuin Ford v Ferrari tai Rush, missä iso osa dialogista tuntuu kuin se olisi kirjoitettu trailerit mielessä, ja draama tiimin eri jäsenten kesken on niin odotettua kuin vain olla voi. Samaan aikaan tarinankerronta on todella tiukkaa ja hyvin leikattua, ja näin virheet unohtaa nopeasti, ja nopea rytmi sopii yhteen radan adrenaliinin kanssa. Sekin auttaa, että Pitt on niin karismaattinen kuin piinattukin veteraani, ja Kerry Condonin tulinen hurma on tarttuvaa. Elokuvalla on kestoa 2h 35 min. mutta siltä se ei tunnu, sillä aika vain juoksee nopeasti.
Ei haittaa, vaikka elokuvan urheiluselostajat selittävät liiaksi kaiken auki kaltaiselleni noviisille, ja on helppoa antaa anteeksi jotkut naurettavat elementit (miten paljon elokuvan päähenkilön annetaankaan manipuloida urheilun sääntöjä?) kiitos sen klassisen Hollywoodin vetovoiman, joka elokuvasta välittyy. Tässä on mahtipontinen, melodinen ja villillä tavalla viihdyttävä teos yleisölleen kera vaikuttavien toimintakohtausten; kyseessä on hyvin tehty vanhan koulukunnan moottori, joka muistaa ottaa huomioon urheiluelokuvien tyypilliset osiot, mutta tekee sen hyvin ja ylittää maaliviivan itsevarmasti.