Frankenstein (1931)

Olen lukenut Mary Shelleyn romaanin Frankenstein kaksikin kertaa. Ensin teininä suomeksi, ja myöhemmin aikuisena englanniksi kansainvälisillä lentokentillä jatkoyhteyksiä odotellessani. Teos on mielestäni eräs parhaista romaaneista maailmanhistoriassa. Ei ehkä paras, mutta hyvin korkealla listalla kuitenkin.

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ajattele alkuperäistä romaania kuullessaan nimen Frankenstein. Suurin osa ajattelee vuoden 1931 elokuvaa, jossa hirviön roolissa nähtiin Boris Karloff. Harmillista on, että leffa seurailee kirjan tarinaa ainoastaan pääpiirteittäin, ja ajoittain ei lainkaan. Esimerkiksi elokuvahistorian eräs tunnetuimmista repliikeistä "It's alive! It's alive! Now I finally know how it feels to be God!" on käsikirjoittajan oma lisäys samoin kuin se, ettei Frankensteinin hirviö puhu leffassa lainkaan. Lisäksi hirviö ei muistuta lainkaan romaanissa nähtyä esikuvaansa.

Räikeät erot alkuperäisteoksen kanssa johtunevat siitä, että vuoden 1931 elokuva perustuu näytelmään, joka puolestaan innoittui romaanista. Tarina kyllä kerrotaan, mutta jopa turhan minimalistisesti. Mukana olisi saanut olla selvästi enemmän pohdintoja elämästä, kuolemasta ja muusta sen sellaisesta, joiden ansiosta tarina on jäänyt elämään. Elokuvassa enemmänkin kiirehditään tapahtumasta toiseen, ja loppu koittaa aivan liian äkkinäisesti. Jostain syystä näillä 1930-luvun alun hirviöelokuvilla se elokuvan lopettaminen on näyttänyt olevan ongelma.

Teknisesti elokuva on kestänyt aikaa hyvin, koska tarina ei tarvitse ihmeempiä erikoistehosteita. Lavasteet sen sijaan ovat pääosin hyvinkin näyttäviä. Ohjaaja tuntuu tämän tiedostavan, koska isoja kuvakokoja käytetään kautta koko elokuvan varsin paljon.

Vuoden 1931 Frankenstein on merkittävä elokuva monella tavalla, mutta Frankensteinin tarina itsessään on kerrottu paljon paremminkin aikojen saatossa.