Kumiset nukketehosteet olivat huippunykyaikaa 1980-luvulla, ja tämä näkyy liiankin hyvin amerikkalaisessa lähiökauhuilussa Fright Night. Tämä leffa ei missään nimessä ole mikään elokuvallinen mestariteos, mutta toisaalta näkemästään voi nauttia eräänlaisena aikakautensa kauhuelokuvien tyyppiesimerkkinä.
Lukiota suorittavan teinipojan naapuriin muuttaa kaksi uutta asukasta. Öisin TV:n kauhusarjoja katsova kundi huomaa pian, että joka yö viereisessä talossa tuntuu tapahtuvan jotain. Kun tähän yhdistetään aina seuraavan päivän uutisista kuultavat tietoiskut toinen toistaan kauheammista murhista, alkavat epäilykset herätä. Pian poitsu huomaa olevansa osallinen täysimittaisessa vampyyrinmetsästyksessä. Tämä retki vaatii uhrinsa, mutta se ei katsojaa haittaa. Henkilöhahmot ovat niin paperinohuita, ettei heidän kohtalostaan jaksa kiinnostua.
Groteskin ällöttävät tehosteet ovat eittämättä tehokkaita, mutta hieman liian ilmeisiä kahdesta syystä. Ensinnäkään ohjaaja ei tunnu ymmärtävän, että pelottavampaa on se mitä ei näe. Jokainen kohtaus on asianmukaisesti valaistu eikä valon ja varjon leikkiä hyödynnetä lainkaan. Toisekseen kohtaukset on leikattu siten, että niiden energia hukkuu täysin. Näyttelijät tekevät kyllä parhaansa ahdistavan tunnelman luomiseksi, mutta liian pitkät otokset yhdistettynä mielikuvituksettomiin kuvakokoihin tappavat tilanteiden tehon. Tällöin edes pistävä musiikki ei kykene tilannetta paikkaamaan. Lopputuloksena saadaan laahaava elokuva, joka kyllä ällöttää vaan ei kauhistuta.
Fright Night on saavuttanut jonkinlaisen klassikon aseman, ja siitä on tehty myös uusintaversio. Oman aikansa tuotteena alkuperäistä filmatisointia on mahdollista arvostaa, mutta pelkkänä elokuvallisena kokemuksena se on kehno. Suositellaan nautittavaksi hyvässä kaveriporukassa enemmän kuin pienessä sievässä.