Juhani päätyy kuitenkin kännipäissään tuomaan kotiin yhden yön suhteen, ja tästä alkaa entisen pariskunnan mittely vallasta ja mustasukkaisuudesta. Tuula kutsuu luokseen avioliiton aikaisen syrjähyppynsä, mutta Juhani kostaa hankkimalla hämäräbisneksistä suojapaikkaa kaipaavan Ninan (Anna Aesteden) esittämään uutta kaunista tyttöystävää. Räjähtävän riidan ja tilannekomiikan ainekset ovat kasassa.
Mika Kaurismäen viime vuoden elokuva Kolme viisasta miestä tarjoili väkevää draamaa, mutta Haarautuvan rakkauden talossa on sen lisäksi myös selkeitä komediapainotteisuuksia. Katsoja saakin useaan kertaan tirskahdella pitkin elokuvaa. Parasta nauruhermoille ovat ehdottomasti pariskunnan väliset naljailut ja erinäiset kohellukset, vaikka samoja kokeneelle ne saattavatkin liipata turhan läheltä. Kyseessä on kuitenkin suomalaisen näyttelijäkaartin huippunimien suorituksia, joten seuraaminen on nautittavaa. Yliampuvat sivuhahmot tosin lisäävät turhaa absurdiutta, lukuun ottamatta Kari Heiskasen esittämää naapurikyttääjää, joka saapuu vaikka trampoliinin avulla seuraamaan tulenarkoja tilanteita.
Vaikka elokuva pursuaakin komediallisia aineksia, on se myös selkeästi draamatarina. Lopulta juoni meneekin jo vähän turhan kummalliseksi, sillä katsojalle olisi riittänyt perinteisempi kaurismäkeläisyys. Suurimpana ongelmana ovat erityisesti ylipersoonalliset sivuhahmot, joille yhtäkkiä aletaan kirjoittamaan omaa historiaa. Elokuva antaa niin paljon nähtävää, että katsoja ei lopulta tiedä kenen tarinaan samaistua, kenelle jakaa sympatiaa ja kuuluuko tälle nyt nauraa.
Loppua kohden elokuva todella alkaa jo olla aivan toisella tiellä, mistä alun perin lähti liikkeelle. Lähinaapurin pahisten ja kidnappausten syöksyessä ruutuun ei uskoisi tarinan vielä olevan haarautumassa imelän irralliseen loppuratkaisuun. Dvd:n ekstroista löytyvä vaihtoehtoinen loppukohtaus ei paljoa pelasta, sillä siinä aletaan lahtaamaan jengiä oikein urakalla. Todella vakuuttavan alun komiikkaa pursuava tarina muuttuu monien sähellysten kautta vain keskinkertaiseksi farssiksi.