Halloween (2018)

Aito ja alkuperäinen John Carpenterin Halloween julkaistiin vuonna 1978, joten on korkea aika, että se saa kunnollisen seuraajan. David Gordon Greenin versio on jo yhdestoista Halloweenin nimeä kantava elokuva, ja väliin on mahtunut "parempia ja huonompia Halloweeneja", kuten nyt tuottajana toiminut John Carpenter asian diplomaattisesti muotoilee.

Greenin Halloween pyyhkii edelliset jatko-osat ja uudelleenkuvitelmat pois aikalinjalta, ja palaa perusasioihin. Sarjamurhaaja Michael Myers on viettänyt 40 vuotta hullujenhuoneella, samalla kun tältä karkuun päässyt Laurie Strode (Jamie Lee Curtis) on vetäytynyt yhteiskunnan rajoille odottamaan sitä päivää, jolloin Michael riistäytyy taas vapaaksi.

Laurien perhe ja suku pitävät häntä hulluna mummona, joka ei koskaan päässyt yli traumoistaan. Pelot osoittautuvat todellisiksi, kun Michael palaa Haddonfieldiin, tietysti halloweenina. Pystyykö edes 40 vuoden valmistautumisella pysäyttämään pysäyttämättömän?

Tämä uusi Halloween kertoo ensisijaisesti Laurie Strodesta, ja käsittelee niitä traumoja, jotka alkuperäisen Halloweenin kaltainen kokemus varmasti jättäisi ihmiseen. Laurien tytär (Judy Greer) on täysin leipääntynyt äitiinsä, ei vähiten sangen erikoisen lapsuuden ansiosta, mutta tyttärentyttärellä (Andi Matichak) on vielä sympatiaa mummolle. Kolmen sukupolven naiset joutuvat yhdellä kertaa painimaan sekä perhehistoriansa että puukkoa heiluttavan, mahdollisesti kuolemattoman psykopaatin kanssa.

Sekoitus on toimiva, ja se sisältää yhtälailla uskottavaa ihmissuhdedraamaa kuin verisiä veitsileikkejäkin. Juoni noudattaa pääosin peruskaavaa, mutta siitä löytyy myös pari yllättävää käännettä. James Jude Courtney on uskottava järkäle Michael Myersina, ja vilahtaapa elokuvassa myös Nick Castle, naamion ensimmäinen kantaja. Courtney matkii Castlen maneereja mykkänä ja pysäyttämättömänä murhakoneena, jonka liikkeissä on vaivatonta tehokkuutta ja järkähtämätöntä tarkoituksenmukaisuutta.

Samaten Green kopioi ja suorastaan kloonaa ohjaajana joitakin Carpenterin alkuperäisiä otoksia ja asetelmia. Imitoinnilla on tässä kuitenkin oma temaattinen paikkansa, kertoohan elokuva syklistä joka toistaa itseään.

Myös musiikki on epäilemättä tutun kuuloista, onhan se itsensä Carpenterin säveltämää. Mukana sävellystyössä ovat olleet myös Daniel Davies ja Johnin poika Cody Carpenter, ja lopputulos on mainio - yhtäaikaa tunnistettavaa ja klassista, mutta toisaalta terävämpää ja dramaattisempaa.

Kaikenkaikkiaan Greenin Halloween on se jatko-osa, mitä Carpenterin alkuperäiselle on odoteltu vuosikymmeniä. Se näyttää ja kuulostaa todella hyvältä ja vangitsee keskeisten hahmojensa olemuksen. Miinuksina listalla ovat lähinnä yksi hirvittävä lapsinäyttelijä, joka syö kaiken jännitteen yhdestä varttitunnista, sekä melko löysäksi jäävä leikkaus, mutta nämä jättävät lukemat vielä vahvasti plussan puolelle.

Blu-ray-julkaisulta olisin toivonut esimerkiksi ohjaajan ja tuottajien kommenttiraitaa, mutta ekstrat jäävät tällä kertaa venytettyjen PR-materiaalien tasolle.