Tarina etenee Potter-elokuville uskolliseen verkkaiseen tahtiin, näyttäen kuitenkin koko ajan järjettömän hyvältä. David Yates, joka ohjasi myös Harry Potter ja Feeniksin killan, on jälleen halunnut panostaa visuaaliseen puoleen, eikä se jää katsojalta huomaamatta. Välillä käydään itsetietoisen kikkailun rajalla, mutta se annettakoon anteeksi. Tarinan muuttuessa aikaisempaa huomattavasti synkemmäksi, on käänne otettu myös visualisoinnissa tyylikkäästi huomioon ja harmaan eri sävyjä kannetaan katsojalle tarjottimella.
Ensimmäistä kertaa Potter-elokuvan juoneen on lisätty rankemmillakin otteilla kirjan ulkopuolisia osioita. Tosifaneilla voi tästä tukka nousta pystyyn, mutta ratkaisu on ollut ihan mairitteleva. Fanit oivaltavat myös nopeasti, että salaisuudet, joita kirjassa pantattiin viimeisille sivuille asti, paljastetaan nyt katsojalle heti alkuminuuteilla. Tässä on kuitenkin huomioitava kirjallisuuden ja elokuvan ero taidemuotona, ja hyväksyttävä kerronnalliset muutokset. Allekirjoittaneen on vaikea mieltää, miltä Potter-elokuvien katsominen tuntuu ilman, että on tutustunut kirjoihin. Tällä kertaa kirjan luvusta tosin oli jo vierähtänyt tovi, ja nyt erityisesti Harryn ja Dumbledoren yhteistyö vaikutti vain hajanaiselta ponnistelulta vailla selkeää päämäärää. Tosin Potter-elokuvia on yleisesti aina vaivannut keskittyminen kirjayleisöön, mikä tekee tarinoista muille lähinnä sekavia, rakenteettomia ja onttoja.
Pääkolmikon näyttelijäkemioita on vuosi vuodelta miellyttävämpi seurata, vaikka Daniel Radcliffen Harryssa on edelleen häivähdys alun kankeutta. Toisaalta hänellä on vastassaan useissa kohtauksissa kovan luokan näyttelijänimiä. Allekirjoittanut suostuu viimein myöntämään, että Richard Harrisin poismenon myötä Michael Gambonin rooli Dumbledorena on nautittavaa katsottavaa. Ilahduttava plussa on myös miellyttävä-äänisen Alan Rickmanin esittämän professori Kalkaroksen dialogien lisääntyminen. Myös monet aikaisemmista Potter-elokuvista tutut hahmot vilahtavat kuvissa, mutta lähinnä vain muistuttamassa faneille olemassaolostaan.
Harry Potter ja puoliverinen prinssi on vaikea nähdä yksittäisenä kokonaisuutena, varsinkin koska se lähinnä pohjustaa katsojaa sarjan seuraavaan elokuvaan, kahdessa osassa nähtävään Harry Potter ja kuoleman varjelukset -eepokseen. Tämäkin pohjustus olisi tosin ollut koko yleisölle huomattavasti sujuvampi, mikäli mahtipontisen säntäilyn jälkeen oltaisiin vaivauduttu perustelemaan, että mikä se puoliverinen prinssi edes on.