Suomi
Gamereactor
uutiset
Sgt. Rock

Huhun mukaan näin Daniel Craig korvataan DC Comicsin Sgt. Rock -elokuvassa

Jeremy Allen White tulisikin sitten tilalle.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Viime vuoden marraskuussa maailmalle kerrottiin jälleen yhdestä James Gunnin ja Peter Safranin DC Comics -elokuvasta nimeltä Sgt. Rock. Mainittu henkilöhahmo ilmaantui sarjakuviin 1950-luvulla, ja kuten odottaa saattoi, hän oli aikoinaan toisen maailmansodan sotasankari. Sittemmin hahmoa on nykyaikaistettu, ja käytetty hieman samoin kuin vaikka Batmania ja Suicide Squadia.

HQ

Tulevan elokuvan ohjaa Luca Guadagnino, ja pääosassa piti olla Daniel Craig. Mutta ei sitten kuitenkaan. The Hollywood Reporter on ilmoittanut Bluesky-palvelussa, että Craig on jättänyt roolin sikseen, ja hänen mahdollinen korvaajansa on ehkä Jeremy Allen White (Shameless ja The Bear).

Sgt. Rockin ensi-illan ajankohta ei ole tiedossa, mutta ehkä ainakaan ennen vuotta 2027 ei kannata odottaa pääsevänsä katsomaan.

Sgt. Rock
DC Comics

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä