Spodek Arena Katowicessa ei ole ainoastaan muisto Puolan päivistä itäblokissa. Lentävän lautasen muotoinen betonirakennus on myös pitopaikka isoille urheilu- ja kulttuuritapahtumille, ja yksi isoimmista sellaisista pidettiin viikonloppuna 7.-9. helmikuuta.
Kuusi maailman parasta Counter-Strike-joukkuetta kohtasivat Intel Extreme Masters Katowice 2025 -tapahtumassa, jossa kisattiin giganttisesta pokaalista ja palkintopotista luokkaa 1 250 000 dollaria. Tavallisesti CS2-skeneä hallitsevat joukkueet Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta, mutta tänä vuonna tilaisuus oli todellakin kansainvälinen, sillä mukana olivat niin The Mongolz (Mongolia) ja Eternal Fire (Turkki) kuuden joukkueen joukossa.
Nämä kaksi joukkuetta kohtasivat ensimmäisessä puolivälierässä turnausta, mistä voi katsoa kohokohtia ja tunnelmia videolta tässä artikkelissa. The Mongolz voitti ensimmäisen mapin, ja vasta useiden jatkoaikojen jälkeen saavutti voiton The Mongolz toisessa mapissa (tuloksella 22-18) ja siten kokonaisvoiton. Kuitenkin The Mongolz ei kestänyt mahtavaa Team Vitalitya vastaan semifinaalissa, missä The Mongolz hävisi 2-0. Vitality meni loppuun saakka, kun he voittivat 3-0 finaalissa viime vuoden voittajan Team Spiritin.
Counter-Strike ei ollut ainoa asia lautasella IEM Katowice 2025:ssa. Spodekin suurella messualueella oli mahdollista kokeilla kaikenlaisia pelejä ja konsoleita, ja selfien pääsi ottamaan Marion ja Luigin kanssa. Se varsinainen vetonaula oli simulaattori, jossa pystyi ajamaan F1 24:ää, ja saamaan vinkkejä ammattimaiselta simulaatioajajalta Marcell Csincsik R8G-joukkueesta - kuten videolta voi havaita, oli sitä tietenkin pakko kokeilla!
Halusi sitten pelata Counter-Strikea, kokeilla simulaatioajamista tai tehdä jotain ihan muuta, ei pääse pitkälle ilman oikeaa laitteistoa, ja tässä turnauksen sponsori Predator tulee mukaan kuvaan. Videopelaamiseen keskittynyt mallisto esitteli sarjan uusia mielenkiintoisia tuotteita, kuten tehokkaat videopelaamisen sylitietokoneet Helios 18 AI ja Helios 16 AI, jotka paljastettiin ensimmäisen kerran Las Vegasin CES:ssä kuukausi sitten, ja myös älykkään monitorin Predator SpatialLabs View 27, joka lisää mukaan pelaamiseen uuden ulottuvuuden sujuvilla 3D-tehosteilla, joista on kiittäminen Eye-Trackingia.
Se kiinnostavin uutinen oli varmaankin Helios Neo 16 AI. Tyylikäs sylitietokone on saatavilla useilla erilaisilla komponenteilla aina GeForce RTX 4070 -näytönohjaimeen ja Intel Core i9 -prosessoriin saakka, joten tarjolla on parasta mahdollista suoriutumista silloin, kun esimerkiksi pelataan videopelejä tai leikataan videota. Helios Neo 16 AI on suunnattu niin videopelaamiseen kuin työhönkin (kuten sisällöntuotantoon ja videoiden leikkaukseen), ja koska paksuutta on alle 2 cm, on kyseessä kirjaimellisesti pakattu kone uusimmalla teknologialla. Voit katsoa lisää Helios Neo 16 AI:sta videolla, jossa ovat esillä myös useat muut jännittävät tuotteet, joita Predator esitteli Katowicessa.