Vuosi on 1942, ja Ruotsissa mietitään mahtaako natsi oikeasti pysyä Norjan puolella rajaa ja jättää Ruotsin rauhaan. Luutnantti Aron Stenströmin (Sjöberg) velipoika Sven (Wallström) päätyy osaksi rumaa rajaselkkausta, joten Aron pistää nopeasti kokoon pienen porukan hakemaan miehen takaisin Ruotsin puolelle. Harmi vain, että operaatioon ei ole varsinaisesti lupaa, ja komentoporras ryhtyy siivoamaan koko tapausta hangen alle kovin ottein.
Isku rajalle alkaa laiskahkosti, koska se pohjustaa päähenkilöilleen ihmissuhteita ja syitä tulla rajan takaa elossa takaisin. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa hämätä itseään, koska vaikka meno on jäykänpuoleista, sitä seuraa sangen tiivistunnelmainen ja toiminnallinen leffa, joka ei pelkää synkkiä käänteitä.
Tämä on elokuva jonka laista ei koskaan tehtäisi Suomessa. Tässä kotimaan pojat ovat nimittäin kokemattomia keltanokkia joilta menee pasmat sekaisin ja huonot housuun heti, kun jossain aletaan ampumaan, ja se todellinen äijä tulee naapurin puolelta. Tässä tapauksessa naapurin mies on Wille Järvinen (Antti "Vares" Reini), talvisodan tuore veteraani joka on menettänyt kavereita ja niittänyt iivanaa kuin syksyn viljaa.
Vaikka Reinin pärstä ei ole päässyt edes DVD-kotelon kanteen, on Järvinen kiistämättä yksi elokuvan päähenkilöistä. Kokeneimpana sotilaana tämä on epävirallisen iskujoukon johdossa, ja on jatkuvasti pelastamassa muita vaikeuksista korkkarinatsien kanssa. Kolmannen valtakunnan harmaatakkeja ei juuri humanisoida tässä elokuvassa, ja mukana on myös se pakollinen rillipäinen sadistikomentaja.
Kuten sanottua, kun Isku rajalle pääsee käyntiin, se on sangen toiminnallinen ja jännittävä elokuva. Vaikka hahmot vaihtelevat värittömän ja sarjakuvamaisen välillä, jaksaa näistä kuitenkin välittää. Väkivalta leffassa on parhaimmillaan hyvin, hyvin rumaa, ja sitä tarjoillaan niin fyysisessä kuin henkisessäkin muodossa.
Suomalaiset näyttelijät pääsevät ruotsalaisiin elokuviin yleensä vain esittämään suomalaisia pikkurikollisia. Isku rajalle tuo tähän perinteeseen mukavan muutoksen, joskin se pelaa edelleen vanhoilla stereotyypeillä.