Arenanet ja NCsoft ovat pukanneet eetteriin Guild Wars 2: Heart of Thornsin julkaisutrailerin. Tosin lisäosa nähdään vasta 23. lokakuuta, joten odotusta on edessä vielä noin kuukauden verran.
Traileri ei ollut ainoa peliin liittyvä uutinen, sillä lisäosan itselleen ennakkoon ostaneet voivat testata sitä tulevana viikonloppuna ilmaiseksi, jolloin siitä järjestetään viimeinen betatesti. Testijakso alkaa perjantaina 2. lokakuuta klo 22 Suomen aikaa ja päättyy maanantaina 5. lokakuuta klo 22.59.
Vuonna 2012 julkaistu Guild Wars 2 muutettiin hiljattain F2P-peliksi, joten peruspeliin voi tutustua ilmaiseksi.