Suomi
Gamereactor
uutiset

Kiina pohtii kukkaroon lujaa iskevää peliliikettä vastatoimena Yhdysvaltain tuontitulleille

Kiina miettii amerikkalaisten elokuvien kieltämistä vastauksena Yhdysvaltain tuontitulleille.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Yhdysvaltain ja Kiinan tuontitullinokittelu tuntuu ottavan joka päivä uusia kierroksia. Kiina pohtiikin nyt kokonaan amerikkalaisten elokuvien kieltämistä.

Asiasta kertoi muun muassa Variety, jonka mukaan amerikkalaisten elokuvien maahantuonnin kieltäminen olisi osa laajempaa peliliikkeiden vyyhtiä menossa olevassa kauppasodassa. Kiinan kauppaministeri onkin jo ilmoittanut, että Kiinassa aiotaan ryhtyä kaikkiin tarpeellisiin toimiin kansallisten etujen ajamiseksi.

Hollywood on jo jonkin aikaa huomannut Kiinan markkinat tärkeiksi, mutta samaan aikaan Kiinassa menestyvät edelleen heidän omat elokuvansa, kuten Ne Zha 2. Toisaalta muun muassa A Minecraft Movie on ollut Kiinassa iso menestys. Jos siis Kiina amerikkalaiset elokuvat kieltää, on vaikutus elokuva-alalle mittava.

Kiina pohtii kukkaroon lujaa iskevää peliliikettä vastatoimena Yhdysvaltain tuontitulleille


Ladataan seuraavaa sisältöä