Matt Reevesin Dawn of the Planet of the Apes ja War of the Planet of the Apes ovat modernin tieteiselokuvan mestariteoksia. Olikin siksi varsin iso riski laittaa ohjaaja Wes Ball jatkamaan 300 vuotta myöhemmin siitä, mihin War of the Planet of the Apes lopetti. Näin tekee Kingdom of the Planet of the Apes, ja Caesar on edelleen ihailtu merkkihenkilö älykkäiden apinoiden joukossa. Samalla asetetaan pelikenttä valmiiksi uudelle seikkailulle. Huolimatta muutoksista uusin elokuva on edelleen sitä parasta, mitä tarjolla on.
300 vuodessa Caesar on muuttunut myytiksi, ja hänen sanojaan ja opetuksiaan on alettu tulkita eri tavoin. Toisin sanoen valtaa pitävät apinat eivät ole samaa mieltä, miten asioita pitäisi oikein tulkita. Noa asuu eristynyttä elämää laaksossa klaaninsa kanssa. Turvallinen elo keskeytyy, kun toinen klaani saapuu etsimään aivan erityistä ihmistä, jonka nimi vieläpä on Caesar.
Näin alkaa matka Yhdysvaltain sivilisaation raunioissa Noan kanssa, jota esittää loistavasti Owen Teague, Rakaa esittää Peter Macon ja sitä ihmistä esittää Netflixin The Witcherin Ciri eli Freya Allan. Tarina herättää ajatuksia, ja pohtii niin isoja kuin suuriakin kysymyksiä. Aiheina ovat biologia, sankareiden ja myyttisten hahmojen palvonta, opinkappaleet ja lait puhumattakaan siitä, onko ihmisten oltava oikeutetusti alistetussa asemassa.
Jokainen näyttelijä hoitaa työnsä mahtavasti. Dialogi, lausuminen ja elekieli ovat kaikki hienovaraista, niin uskottavaa ja niin mahtavaa. Ehkä parhaimpia ovat Teague ja pahis Kevin Durand. Apinat on tehty niin hyvin, että mukana olevat ihmiset vaikuttavat keinotekoisilta. Mittaa on 2 h 25 min. eli hieman liikaa, sillä tarinassa olisi ollut tiivistämisen varaa. William H. Macy on hänkin mukana tuntuen jokseenkin ylimääräiseltä varsinkin niin loistavasti toteutettujen apinoiden rinnalla.
Muuten tarjolla on sielukas, jännittävä ja ajatuksia herättävä vauhtileffa, jonka toivon menestyvän hyvin elokuvateattereissa, sillä odotan jatkoa.