Markus Zusakin romaaniin perustuva Kirjavaras on kauniisti kuvattu hidastempoinen draama. Se ei kuitenkaan onnistunut tekemään niin suurta vaikutusta kuin alun perin odotin.
Liesel on 10-vuotias tyttö, joka saapuu ottovanhempiensa luokse Saksaan. Eletään vuotta 1938, joten Adolf Hitlerin valtakausi on arjessakin vahvasti läsnä. Elokuva seurailee Lieselin elämää aina noin vuoteen 1947 asti, joten Kirjavaras on eräässä mielessä toinen maailmansota lapsen silmin koettuna.
Liesel ei ole henkilönä erityisen kiinnostava, joten elokuvan kannatinpalkeiksi nousevat hänen elämänsä muut ihmiset. Kasvattipariskunnan isä Hans Hubermann on ensimmäisen maailmansodan veteraani, joka kaikesta huolimatta on säilyttänyt itsessään ripauksen lapsenomaista viattomuutta. Geoffrey Rush istuu rooliinsa hyvin tehden samanlaisen suorituksen kuin muutama vuosi sitten nähdyssä Kuninkaan puheessa. Toinen avainhahmo on se kaikkein mielenkiintoisin sukutaustansa ansiosta. Juutalainen Max asustaa Hubermannien kellarissa piilossa natseilta. Vuosien kuluessa hän kokoaa yhdessä Lieselin kanssa viinipullojen ja hillopurkkien sekaan oman pienen pakopaikkansa maailman melskeeltä. Nimensä elokuva saa Lieselin keräämistä kielletyistä kirjoista. Näihin vaarallisiin teoksiin kaksikko sitten perehtyy yön pimeinä tunteina.
Koen jostain syystä velvoitetta pitää Kirjavarkaasta. Se on kaikin puolin ammattitaidolla tehty elokuva. Ohjaajalla on ollut selvä näkemys, millaisella tempolla hän haluaa tarinan kertoa. Näyttelijät hoitavat työnsä suorastaan hartaudella, minkä ansiosta suorituksissa ei ole ainuttakaan heikkoa lenkkiä. Saksalaisen pikkukaupungin harmaasta yleisilmeestä huolimatta Kirjavaras onnistuu olemaan värikäs ja lämmin kokemus. Sanoma inhimillisyyden säilyttämisestä kovissa olosuhteissa on koskettava ja aikakaudesta riippumaton. Kaiken pitäisi siis olla kohdallaan, ja jossain mielessä näin onkin. Tästä huolimatta Kirjavaras kärsii myös hieman tylsästä ja pitkäpiimäisestä tarinankuljetuksesta, eikä ole se odottamani mestariteos.
