Kultainen hansikas

Fatih Akinin ohjaama Kultainen hansikas pohjautuu Heinz Strunkin samannimiseen romaaniin, joka puolestaan ammentaa Fritz "Fiete" Honka -nimisen murhaajan elämästä ja veriteoista. Tosielämän Honka murhasi 1970-luvulla Hampurissa neljä prostituoitua ja piilotti pilkkomansa ruumiinosat ullakkoasuntoonsa. Akinin tulkinta sarjamurhaajan elämästä ja St. Paulin kaupunginosan syrjäytyneiden asukkaiden vaiheista pysyy jaloillaan erinomaisen näyttelijäntyön ansiosta.

Honkan rooliin asettuva Jonas Dassler hoitaa homman kotiin pelottavalla antaumuksella. Hahmon kimeä ääni yhdistettynä nykivään ja kumaraan kävelytyyliin tekee Honkasta vastenmielisen ja pelottavan ilmestyksen, joka kuitenkin jollain häiriintyneellä tavalla kiinnostaa katsojaa. Leffan maskeeraajat ovat myös tehneet ilmiömäistä työtä Honkan vähintäänkin persoonallisten kasvonpiirteiden kanssa - Dassleria googlettava katsoja saattaa tyrmistyä nähdessään, minkälainen nuori siloposki pääosan esittäjä onkaan valkokankaan tällä puolella.

Myös muut Kultaisen hansikkaan hahmojen tulkitsijat ansaitsevat kiitosta roolitöistään. Honka vaanii uhrejaan paikallisessa Der Goldene Handschuh -räkälässä, jossa siipeensä saaneet ja varsin persoonalliset sivuhahmot pyörivät hoitamassa omaa deliriumiaan. Natsiajan kauhuja ja kovia kohtaloita sivuavat hurjat jutut avaavat ajankuvaa kiinnostavalla tavalla laitapuolen kulkijoiden näkövinkkelistä, ja kosteat illat ovat nousuhumalaisesta hurmoshenkisyydestä huolimatta traagista katsottavaa. Nuoret, puhtaat, kauniit ja Hampurin nurjasta puolesta kiinnostuneet Petra (Greta Sophie Schmidt) ja Willi (Tristan Göbel) tuovat mielenkiintoisen särön Kultaisen hansikkaan raakaan ja inhorealistiseen maailmaan, vaikka kyseiset hahmot eivät kauhean syvällisiksi tuttavuuksiksi versokaan. Leffan lavastus on myös Honkan asuntoa ja sinne sijoiteltuja, ruumiiden aiheuttamia hajuhaittoja peittäviä Wunderbaum-kuusia myöten kohdillaan. Värimaailma on ajankuvaan ja aiheeseen sopivan rusehtavaa ja kolhittua.

Kultaisen hansikkaan suurin haaste piilee leffan tietynlaisessa pinnallisuudessa - elokuva ei muutamaa unikohtausta lukuun ottamatta edes yritä mennä Honkan pään sisälle, vaan pyrkii avaamaan hahmoa näyttämällä veritekoja ja kännihakuista arkea. Leffan alkupuoli nojaa turhan paljon Dasslerin näyttelijäntyön varaan kuvaten, kuinka hahmo yrittää lähestyä tulevia uhrejaan; on sääli, ettei hahmon motiiveja avata, ja näin Honkan toimien seuraaminen vaatii katsojaltaan varsinkin aluksi melkoista malttia.

Tietoa kuitenkin tihkuu vähitellen esimerkiksi Honkan Siggi-veljen (Marc Hosemann) kanssa käydyn rupattelutuokion muodossa. Leffan puolessa välissä on erittäin kiinnostavaa katsoa, miten Honka reagoi uuden elämän aloittamisen mahdollisuuteen, ja kuinka seuraukset todella muuttavat hahmoa.

Väkivaltainen ja häiriintynyt elokuva toteuttaa tappamiskohtaukset melkoisen intensiivisellä otteella. Honkan ja tämän uhrin välinen nujakointi on ilkeän näköistä katseltavaa, kun tappelun osapuolet paiskovat toisiaan pitkin seiniä lasimurskan ja hajoavan irtaimiston seassa. Yhdellä otolla kuvatut kuolinkamppailut versovat melkeinpä toimintaelokuvamaisiin mittoihin, ja eräänkin uhrin hengiltä kuristaminen on mauttomuuden rajamaille pitkitetty mittelö, joka sieppaa katsojan huomion kaikessa överiydessään erittäin tehokkaasti.

Kultainen hansikas pyrkii taustojen kertomisen sijaan näyttämään Honkan elämän tapahtumia, ja on sääli, ettei elokuva mene sen syvemmälle inhottavaan mutta kiinnostavaan maailmaansa. Lopputekstien kohdalla nähdään vain muutamia valokuvia todellisesta Honkasta ja tämän uhreista. DVD-version vähät lisämateriaalit koostuvat pelkästään trailerista ja slideshow-muotoon ahdetusta kuvakollaasista, joka esittelee otoksia leffan avainkohtauksista.