Nintendo Switch 2 julkaistaan 5. kesäkuuta 2025. Ja osa peleistä on sellaisia, jotka sisältävät fyysisenäkin avainpelikasetin, jolla siis ladataan verkosta se varsinainen peli. Ja sitten pelin pelaaminenkin vaatii sen, että avainpelikasetti on paikoillaan itse konsolissa. Kyseessä on siis mielenkiintoinen digitaalisen ja fyysisen pelin välimuoto.
Tämä saattaa aiheuttaa kiinnostavan tilanteen, kun Switch 2 julkaistaan. Pelkästään Japanissa laitetta on varattu ennakkoon 2,2 miljoonaa kappaletta, ja muu maailma siihen päälle sitten tietysti vielä. Ja uuden konsolin ostanut kansa haluaa pelatakin laitteellaan. Näin ollen julkaisupäivänä Nintendon palvelimilta imutetaan tavaraa kautta maailman kuin huomista ei olisi. Kysymys kuuluukin, ovatko Nintendon palvelimet valmiit moiseen kuormitukseen?
Esimerkiksi Mario Kart World on kooltaan 24 gigaa, ja Switch 2 -paketissa tulee mukana pelin latauskoodi fyysisen pelin sijasta.
Analyytikko Daniel Ahmad uskookin, että Nintendolla saattaa olla ongelmia palvelintensa kanssa kesäkuun alussa.