Far Cry 2:ssa jokainen pääsee leikkimään kenttäsuunnittelijaa, sillä mukana tulevalla kenttäeditorilla on verratain helppo luoda omia moninpelikenttiä kaikkien pelattavaksi. Gamereactor tarttui työkalua sarvista ja väänsi noin puolessa tunnissa perinteisen saarikentän. Tsekkaa kuvasarjasta, miten kenttä syntyi.
Alkunäkymä on karu; edessä on vain tyhjä taso, josta kenttä pitäisi muovailla.
Kaikki tarvittavat apuvälineet löytyvät näppärästä ympyrävalikosta. Ensimmäisenä kannattaa suunnitella maaston muodot, joten ei muuta kuin lapion varteen!
Kun maasto on muovailtu, on aika elävöittää maisemaa puilla ja rakennuksilla. Erilaisia puulajeja on useita ja objekteja voi ripotella kentälle hurjia määriä ilman rajoitteisiin törmäämistä.
Lähemmäs maata mentäessä on hyvä lisätä yksityiskohtia erilaisen aluskasvillisuuden avulla. Myös maan pintakuviointia voi maalailla uuteen uskoon, jos pohjaväri ei tunnu istuvan päällä nököttäviin kasveihin.
Koska kyseessä on moninpelikenttä, pitää tekijän huolehtia pelisuunnittelusta sen verran, että muistaa määrittää pelaajien syntymäpaikat, joukkueiden tukikohdat ynnä muut tähdelliset yksityiskohdat.
Kentälle voi kehitellä tunnelmaa säätämällä valaistuksen mieleisekseen. Tässä tapauksessa ideana oli luoda saarikenttä, joten myös veden pintaa tulee nostaa sopivalle tasolle.
Ehdottoman tärkeä osa kentän tekoa on tietysti testaus. Joka nurkka on koluttava läpi, jottei kentälle ole jäänyt ylitsepääsemättömiä rinteitä, hassusti ilmaan jääneitä rakennuksia tai muita hiomattomuuksia. Ja tietysti luomustaan pääsee myös tuhoamaan.
Ensivisiitti kentällä jätti kaipaamaan veneitä, jotta vihollistukikohtaan voisi hyökätä paitsi maata myös vettä pitkin. Kliks, kliks - ja näin on hyvä.
Larry 'Major Nelson' Hryb on ollut jo vuosia Microsoftin hyvä äänitorvi. Nyt on saatu tietää, että kolme uutta nimikettä liittyy taaksepäin yhtensopivien pelien listaan...