Vajaa 10 vuotta Madagascar-elokuvien sivuroolissa viihtynyt päättäväinen pingviinipartio on nyt saanut oman elokuvansa. Maailman söpöys on uhattuna ja moista uhkaa vastaan on tietysti noustava vastarintaan.
Jo nuorena pingviininä Skipper (Tom McGrath) ihmetteli lajitovereidensa laumahenkeä. Tiedustelu-upseerina toimi pitkänhuiskea Kowalski (Chris Miller) ja räjäyttäjäpioneerina Rico (Conrad Vernon). Hyväntahtoisena joka paikan höylänä Private (Christopher Knights) hitsasi sotilaallisen partion yhteen. Vuosien varrella ultimaattinen söpöys oli kuitenkin omiaan aiheuttamaan ultimaattista kateutta. Eläintarhan asiakkaiden huomiota vaille jäänyt mustekala Dave (John Malkovich) hautoo kostoa. Kaikkien maailman pingviinien söpöys on poistettava ja entinen kunnia palautettava kahdeksanlonkeroisille. Tehtävä on kuitenkin liian mittava pelkälle pingviinipartiolle. Enemmän tai vähemmän vastahakoisesti he joutuvat hyväksymään apua North Wind -järjestöltä, jonka sekalaista seurakuntaa johtaa brittiläisen hienostunut susi Classified. Äänensä johtajasudelle on antanut Benedict Cumberbatch, joka muistetaan ehkä parhaiten menestyneen Sherlock-sarjan pääosasta.
Elokuva etenee vauhdikkaiden kohtausten voimin, joiden sekaan on ripoteltu hengästyttävä määrä nasevia pikkuvitsejä ja sanaleikkejä. Parhaana sanallisena oivalluksena mieleeni jäi käskynjako: "Drew, Barry: more power! Hugh, Jack, man that turret!" Loppua kohti verbaalinen tykitys aiheuttaa informaatioähkyn: kaikkia vivahteita ei yksinkertaisesti ehdi huomaamaan kerralla. Sanallisen komiikan rinnalla visuaalinen kerronta kulkee kylmän sodan James Bondin lailla. Puolentoista tunnin aikana pingviinit ehtivät pyöriä ympäri maailmaa söpöyden uhkaajia jäljittäen. Lopulta kuitenkin päädytään sinne, mistä kaikki alkoi eli New Yorkin Central Parkin eläintarhaan.
Teknisesti elokuva on tehty sillä samalla ammattitaidolla kuin Dreamworksin teokset yleensäkin: kirkkaat värit ja hivenen palikkamainen yleisilme tekevät tehtävänsä. Leffa kantaa alusta loppuun ennen kaikkea pingviinipartion persoonan ja onnistuneen käsikirjoituksen ansiosta. En olisi välttämättä kaivannut North Wind -järjestöä mukaan ollenkaan, mutta ymmärrän tällaisen ratkaisun draamaa monipuolistavana tekijänä. Kaikesta hauskuudestaan huolimatta pingviinipartio on hieman yksinkertainen joukko, joten pahista täydentämään North Windin intellektuelli porukka istuu hyvin kokonaisuuteen.
Odotukseni lisämateriaaleja kohtaan olivat korkealla. Toivoin esimerkiksi pingviinipartion omaa kommenttiraitaa, kollaaseja äänityssessioista ja katsausta käsikirjoituksen syntyprosessiin. Mitään tällaista ei levyllä ole. Sen sijaan lisureiksi on ympätty jokunen musiikkivideo ja tuotantoyhtiön mainoksia. Varsinaisen elokuvan lailla kieli poskessa tehdyt lisämateriaalit olisivat kruunanneet kokonaisuuden, mutta nyt lisämateriaalit kannattaa ohittaa kokonaan ja katsella vaikka itse leffa toiseen kertaan. Pingviinipartion taisto söpöyden puolesta kohoaa silti keskitason yläpuolelle ennen kaikkea verbaalisen tykityksensä ansiosta.