Matkalla Perditioniin

Matkalla Perditioniin ei ole niinkään gangsterileffa, vaan kertomus isistä ja pojista, joka sattuu sijoittumaan Al Caponen maisemiin. Kyseessä oli tietoinen valinta käsikirjoittajan toimesta, joka näin muutti (Hanksin toiveesta) elokuvaa väkivallattomampaan suuntaan, poispäin alkuperäisestä Max Alan Collinsin sarjakuvanovellista, jossa oli laatudialogin lisäksi myös paljon toimintaa.

Tittelissä esiintyvä Perdition tarkoittaa kaupungin lisäksi sielun lopullista kadotusta tai helvettiä, pahan palkkaa. Hanksin hahmo uskoo tämän olevan hänen väistämätön kohtalonsa, muttei halua samanlaista elämää pojalleen. Hän koittaakin pelastaa juniorin koko syntiseltä elämäntavalta, eikä vain välittömiltä uhkilta.

Pääasiallisena uhkana elokuvassa on Jude Law'n esittämä valokuvaaja/murhamies Harlen Maguire, joka usutetaan Sullivanien jäljille. Vaikka Law näytteleekin hahmoaan karrikoiden, elokuvassa jossa suurin osa rooleista esitetään hyvin minimalistisesti, on kyseessä tervetullut irtiotto näyttelijän yleensä suosimista, sliipatuista rooleista. Maguire on hirvittävä pieni ghouli mieheksi ja antaa yleisölle tilaisuuden nähdä uusia puolia Law'sta näyttelijänä.

Yleisesti ottaen Matkalla Perditioniin on hyvin vähäeleinen elokuva, jossa dialogia vältellään mahdollisuuksien mukaan. Monet sen vaikuttavimmista hetkistä koetaankin täysin ilman sanoja, kiitos ilmaisuvoimaisten näyttelijöiden sekä Sam Mendesin kautta linjan hyvin varmaotteisen, vakaan ja visuaalisesti vakuuttavan ohjauksen. Myös valaistuksessa ollaan uskottu minimalismin voimaan, ja elokuvan pääasiallinen ilme onkin kohtuullisen synkkä ja maalauksellinen.

Ikävä kyllä tämä onkin Perditionin suurin ongelma. Se on selkeästi hyvin ammattimaisesti ohjattu, valaistu ja lavastettu, mutta se jättää katsojan kylmäksi tunteellisista teemoistaan huolimatta. Erityisesti Hanksin esittämä Sullivan vanhempi jää hyvin etäiseksi hahmoksi, eikä hän ole tässä yksin.

Kun korean esiripun ja pätevien näyttelijöiden taakse katsotaan, jää käteen melko tavanomainen, vesitetty pikku tarina, josta puuttuu kaikki välittömyyden tuntu. Elokuvasta on tehty alkuteostaan turvallisempi ja keskinkertaisempi versio. Tätä kuvastaakin hyvin se, että Perditionia on palkittu nimenomaan teknisissä kategorioissa. Se on taidonnäyte vailla suurta intohimoa, esimerkillisesti valmistettu tuote jota voi arvostaa, mutta josta ei voi innostua. Jos elokuva jättää tämänlaisen onton tunteen, kannattaa tutustua alkuperäiseen sarjakuvaan.

Blu-ray-levyllä on ekstroina ohjaajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia sekä pari koostetta.