Meg 2: The Trench ei vain vakuuta oikein ketään

The Meg -elokuvassa odotin näkeväni suuren hain, ja näin tapahtuikin. Kyseessä ei ollut mestariteos, mutta kuitenkin riittävän viihdyttävä. Jatko-osan Meg 2: The Trench tilanne on toinen, mutta lopputulos ei. Jason Stathamin sukeltaja Jonas on palannut. Ensimmäisessä elokuvassa hän toi mukaan tarinaan oman asiantuntemuksensa, mutta jatko-osassa hän on ekologinen supersankari. Toisin sanoen samanlainen kovaksikeitetty sankari, mitä Statham on aiemmin näytellyt elokuvissaan. Heti elokuvan aluksi Jonas pakenee merirosvoja kuin Mission: Impossible -elokuvassa konsanaan. Luvassa ei ole hirviöelokuvaa isosta haista, vaan kaoottinen ja paukkuva leffa muuten vain.

Elokuvassa nähdään toki isoja elikoita, mutta ne eivät ole se pääasiallinen pahis. Mukana on kunnianhimoinen tarina kera korruption, palkkasotilaiden, ekoterrorismin ja niin edelleen. Tarinalla ei oikein ole selvää kiinnekohtaa, ja se vähäinenkin punainen lanka hukkuu säännöllisesti elokuvan aikana. Käsikirjoitusvaiheesta en ole tietoinen, mutta elokuvaa leikattaessa mopo lähti käsistä. Tarinallisia aukkoja on runsaasti.

Dialogi ei sekään helpota tarinan taakkaa. Henkilöhahmot eivät tunnu uskottavilta, ja ovat naurettavan ennalta arvattavia. Mukana on kymmeniä hetkiä, jotka saavat nauramaan kohtausten typeryyden vuoksi. Juuri tähän Meg 2: The Trench tähtää, ja juuri siksi myös onnistutaan. Elokuva ei ota itseään vakavasti, ja tietää mitä on.

Vastaavasti esimerkiksi elokuvana Fast X on niin ikään huonosti rakennettu ja naurettava. Se kuitenkin yrittää olla vakava päätyen siksi ehkä huonoimmaksi elokuvaksi Fast & Furious -elokuvien sarjassa. Meg 2: The Trench on toista maata juuri siksi, ettei se ota itseään liian vakavasti.

Taiteelliselta näkökannalta katsottuna Meg 2: The Trench on katastrofi, mutta viihteellisestä näkökulmasta se on mahtava tapa viettää kaksi tuntia aikaansa.