Suomi
Gamereactor
uutiset

Mittava osuus Nvidian työntekijöistä on nyt miljonäärejä, ja se aiheuttaa omat ongelmansa

Peräti 78%.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nvidia on maailman isoimpia yhtiöitä ainakin arvossa mitattuna, ja ne muut ovat sitten Apple ja Microsoft. Nvidian osakkeen arvo on noussut 3776% sitten vuoden 2019, joten Rubén D tietää kertoa, että sen arvonnousun ansiosta peräti 78% yhtiön työntekijöistä on nyt miljonäärejä henkilökunnan osakejärjestelyjen ansiosta.

Tietojen mukaan menestys ei olisi tullut helposti ja nopeasti, sillä useat työntekijät ovat kertoneet tekevänsä töitä seitsemänä päivänä viikossa, ja joskus aamukahteen saakka. Lisäksi työpäivät olisivat täynnä kokouksia ja mikromanagerointia.

Näin ollen työntekijöiden varallisuuden taso asettaa Nvidian uuden ongelman eteen: motivaatio työskennellä ankarasti oman terveyden kustannuksella on entistä hankalampi löytää, ja monet haluaisivatkin siirtyä osa-aikatyöhön. Kyse saattaa olla siitä, että "kultaiset käsiraudat" estävät työntekijöitä lähtemästä Nvidialta: työntekijällä on täysi omistusoikeus osakkeisiinsa vasta neljän vuoden jälkeen.

Edellä mainitusta johtuu se, miksi Nvidialla työvoima vaihtuu vain 2,7% verran, kun muualla samalla alalla vaihtuminen on 17,7%.

Mittava osuus Nvidian työntekijöistä on nyt miljonäärejä, ja se aiheuttaa omat ongelmansa


Ladataan seuraavaa sisältöä