Marilyn Monroe ja tämän tuore aviomies Arthur Miller pistäytyivät vuonna 1957 Lontoossa, koska Monroe osallistui siellä Prinssi ja revyytyttö -näytelmän elokuvaversion kuvaamiseen. Nuori Colin Clark toimi avustajana samaisessa leffassa, ja päätyi (ainakin omien sanojensa mukaan) odottamattomaan läheisiin väleihin supertähden kanssa. Nyt tämän aiheesta julkaisemat kirjat ovat muuntautuneet elokuvaksi.
My Week with Marilyn kuvastaa hyvin aikakauttaan, mutta samalla se tuntuu siltä kuin se olisi oikeasti tehty 1950-luvulla. Elokuva on tyylillisesti sangen konservatiivinen ja vanhanaikainen, ja alussa se tuntuukin lähennä pikkukivalta televisioleffalta. Onneksi siihen tulee hieman lisää vääntöä, kun ruudulle saadaan sen oikeat tähdet, eli Williamsin Marilyn ja Branaghin esittämä Olivier. Mukaan houkuteltu Emma Watson jää valitettavasti täysin marginaaliseksi, mutta onneksi Judi Dench pääsee oikeuksiinsa sivuroolissaan.
Williams onnistuu todella vangitsemaan ongelmaisen supertähden hurmaavan mutta epävakaan olemuksen. Marilynin jatkuvana tukena on tämän metodiohjaaja Paula Strasberg, jonka Zoë Wanamaker tulkitsee kenties hieman laveasti. Tämä ei ole tosin mitään verrattuna Branaghin suoritukseen, joka vaikuttaa suorastaan koomiselta. Täytyy kuitenkin muistaa, että Laurence Olivier oli itsekin melko eksentrinen hahmo, ja aikalaiset katsovat Branaghin tulkinnan olleen kohdallaan.
Jos Colin Clarkin päiväkirjoja ei pidettäisi niin epäluotettavina, voisi My Week with Marilyn olla mielenkiintoinen, dramatisoitu kurkistus Monroen elämään. Nyt se on oikeista ihmisistä inspiraationsa ammentanut draama, jolla on epäilemättä ansionsa, mutta joka ei vanhanaikaisuudessaan onnistunut varsinaisesti sytyttämään ainakaan tätä arvostelijaa.
