Tavallisesti elokuvaa katsomaan aloittaessa tietää varsin hyvin, mitä on tulossa. Toimintaa, fantasiaa, länkkäriä, komediaa, draamaa ja niin edelleen. Näkemiin professori on vaikeampi tapaus, koska siinä vuorottelevat kaksi erilaista lajityyppiä, jotka usein vieläpä kumoavat toisensa peräkkäisissä kohtauksissa. Tuloksena on katsomiskokemus, joka jättää lähinnä hämmentyneen olon.
Näkemiin professori eli The Professor on pitkälti pääosassa olevan Johnny Deppin soolosuoritus. Hän esittää englannin kielen professoria, jolla heti ensimmäisessä kohtauksessa diagnosoidaan terminaalivaiheen keuhkosyöpä. Ilman hoitoa elinaikaa annetaan puoli vuotta. Tämän seurauksena professorin silmät avautuvat, ja elämä näyttäytyy kokonaan uudenlaisessa valossa. Seurauksena on suoraan puhumisesta seuraavia komediallisia hetkiä, mutta toisaalta myös vakavaa pohdintaa kuolemasta ja siitä, mikä onkaan tärkeää. Lopputuloksena saadaan kokonaisuus, joka ei oikein ole komedia, mutta ei sitten vakava draamakaan.
Tarinan osalta elokuva on kerrottu hyvin. Tapahtumat etenevät pääasiassa dialogin voimin kaikessa rauhassa kohtauksesta toiseen. Mitään sen ihmeempää pohtimista ei katsojan tarvitse harrastaa, koska nähty on erittäin helposti seurattavaa. Kestoakin on vajaa puolitoista tuntia, joten kerronta ei jää laahaamaan. Kaikki olennainen saadaankin kerrotuksi, ja lopputekstien alkaessa tarina on saatettu tyydyttävällä tavalla loppuun. Olen katsellut paljon huonompiakin elokuvia niin teknisen toteutuksen kuin tarinan osalta.
Näkemiin professori on elokuva, johon on hankala suhtautua "oikein". En edes tiedä, mikä se oikea tapa olisi. Periaatteessa kyse on komediasta, mutta taas heti seuraavassa hetkessä kyse ei missään tapauksessa ole komediasta, vaan vakavasta draamasta täynnä painavia pohdintoja. Lisäksi kertakatsomisen jälkeen ei leffasta juuri muistoja jää.
Kyllä tämän silti sen yhden kerran katsoo.
