Napapiirin sankarit

Farssin päähenkilöinä on kolme ystävää, jotka ovat kaikki omanlaisiaan häviäjiä. Janne on masentunut firmansa kaatumisesta eikä saa kerättyä energiaa edes TV-tason kasaamiseen. Kapu on isänsä itsemurhan myötä nähnyt ihmiselämän turhuuden ja turruttaa ahdistustaan Jallulla. Räihänen puolestaan haaveilee romanssista, mutta kosketus kauniimpaan sukupuoleen on rajoittunut pikkutuhman kolikkopelin rohkeisiin kuviin sekä tuunatun auton TIS-51 -rekisterinumeroon.

Jannen avovaimo Inari saa tarpeekseen Jannen saamattomuudesta ja antaa puolisolleen ukaasin: jos Janne ei saa aamuun mennessä hankittua lupaamaansa digiboksia, suhde päättyy siihen. Sisuuntunut Janne lähtee ystävineen kohti Rovaniemeä ostamaan boksia, mutta vekottimen ostoon tarvittavat rahat pitää ansaita matkan varrella. Tienestien toivossa sakki törmää niin nymfomaanisiin seireeneihin, filosofisiin poliiseihin kuin naapurikuntaa edustaviin häviäjiinkin, eikä käteen jää koskaan latiakaan.

Mustan komedian henkeen kuuluu, että julma Kohtalo nakkelee kolmikkoa kuin leijaa myrskytuulessa ja tunnelin päässä näkyvä valo on vain vastaan tuleva juna. Roolisuoritukset kaikessa vähäeleisyydessään ja lakonisuudessaan alleviivaavat perisuomalaista melankoliaa henkiviä kuvia. Maisemat ovat kylmiä ja elottomia, ja kaiken taustalla vaanii ikiaikainen kelohonka, johon kylän miehet ovat hirttäytyneet jo viidennessä polvessa.

Napapiirin sankarit ei kuitenkaan sorru synkistelyyn, vaan se onnistuu pitämään tapahtumat aidosti hauskoina, vaikka tilanne olisi miten lohduton tahansa. Juonenkäänteiden absurdius sekä hellyyttävän juntit henkilöt jaksavat naurattaa onnelliseen loppuun asti, mutta etenkin kerronnan ensiluokkainen rytmitys tekee kokemuksesta vilpittömän viihdyttävän. Napapiirin sankarit on välitöntä klassikkokamaa erinomaisella uudelleenkatseluarvolla.