Olen ilmeisesti katsellut liiaksi kauhuelokuvia, sillä enää ani harvoin sellaisen näkeminen tekee millään tavalla vaikutuksen. Ja tämä siis riippumatta siitä, onko itse elokuva hyvin tehty, tarina hyvin rakennettu ja niin edelleen. Juuri tällaiseen rakoon sujahtaa valitettavasti myös Night Swim, joka on tarinaltaan pitkäksi leffaksi sovitettu lyhytelokuva. Kummitteleva uima-allas on jossain mielessä uusi ja outo asia, mutta lopulta kyseessä on hyvin perinteinen kauhuelokuva ilman sen kummempia yllätyksiä.
Entinen baseballin ammattilaispelaaja Ray Waller (Wyatt Russell) on sairastunut MS-tautiin, ja sen vuoksi hänen perheensä asettuu aloilleen hankkien talon, jonka takapihalla on näyttävä uima-allas. Pian vaimo Eve Waller (Kerry Condon) kahden esiteinin lapsen kera saavat tietää, että uima-altaan vesi tulee suoraan maaperän mahtavista vuosisataisista lähteistä. Se ikävämpi juttu on, että talon edellisen omistajan tytär hukkui juurikin samaiseen altaaseen. Jostain syystä uima-allas tuntuu kutsuvan uimaan varsinkin öisin, ja silloin tapahtuu kummia.
Tarinaltaan Night Swim on todellakin ihan perinteinen hyvin kerrottu kauhuelokuva. Hyvää on ennen kaikkea se, että henkilöhahmot tulevat tutuiksi, jolloin heidän kohtalostaan voi olla aidosti kiinnostunut. Se huono puoli on sitten se, että mukana on liian paljon pelottavaksi pohjustettavia jaksoja, joissa ei lopulta kuitenkaan tapahdu yhtään mitään. Näin katsojaa johdetaan harhaa liian monta kertaa. Kun sitten lopulta jotain oikeasti tapahtuu, ei siitä jaksa olla sohvalla istuessa niin peloissaan kuin tekijät ehkä ovat toivoneet.
Sitä varsinaista kauhua on siis tarjolla jokseenkin vähän. Voisinkin luonnehtia elokuvaa enemmänkin tiivistunnelmaiseksi draamaksi, jossa on myös kauhun ja yliluonnollisen elementtejä mausteena. Tämä ei ole huono asia, sillä kuten jo mainitsin, hyvin maalaillut henkilöhahmot pelastavat paljon.
Teknisesti Night Swim on niin ikään hyvää työtä. Blu-ray-julkaisussa ei ole mukana lainkaan lisämateriaaleja, mutta en usko niille olleen erityistä tarvettakaan. Night Swim on elokuva, jonka katselee ihan mielellään kertaalleen. Jos ei koe nähneensä jo liikaa kauhuelokuvia, tarjoilee Night Swim mukavia hetkiä noin 100 minuutin ajaksi.