
Ori and the Blind Forest on kerännyt kehuja niin arvioissa kuin pelaajiltakin maaliskuisen julkaisunsa jälkeen. Gamereactorin arviossa se nappasi mainion 9/10 -arvosanan, jota myös allekirjoittanut komppaa, vaikka olenkin kohdannut siinä melkoisesti turhauttavia bugeja.
Laatupeli on myös käynyt hyvin kaupaksi. Kehittäjän Moon Studiosin toimitusjohtaja Thomas Mahler kertoi Neogafissa, että myyntisaldo käänsi tili positiiviseksi jo ensimmäisen viikon jälkeen. Julkaisija Microsoft onkin ollut tulokseen erittäin tyytyväinen, mikä tietää hyvää studion ja pelisarjan jatkon kannalta. Toisessa viestiketjussa Mahler paljastikin, että hänellä on jo hahmotelma mihin suuntaan Ori and the Blind Forest voisi suunnata seuraavaksi.
Toisaalta Moon Studiolla on jo käynnissä uusia projekteja, joten jatko-osa ei ole vielä ajankohtainen. Studio toimii ns. virtuaalisena yksikkönä, joten henkilökunta tekee töitä kotoa käsin ympäri maailmaa. Tämän takia projekteissa saattaa vierähtää pitkäkin tovi.