PETA haastaa Mario Kart Worldin lehmän nenärenkaan avoimessa kirjeessä Nintendolle
Järjestö on useaan otteeseen huomauttanut eläinten kohtaamasta julmuudesta peleissä.
Eläinoikeusjärjestö PETA on ottanut useaan otteeseen yhteen Nintendon kanssa. He eivät esimerkiksi pitäneet uusimman Animal Crossing -pelin museosta, ja he tuottivat vegaaneille suunnatun oppaan juuri kyseistä peliä varten. Nyt he ovat ottaneet kohteekseen Mario Kart Worldin, ja tarkemmin sanottuna hahmon Cow, jolla pelissä kuvatulla tavalla on nenärengas. Nenärenkaita käytetään yleensä eläinten ohjaamiseen.
Avoimessa kirjeessä järjestön puheenjohtaja sanoo Shuntaro Furukawalle seuraavaa:
"Cow'n nenässä oleva messinkirengas kaunistelee todellista väkivaltaa ja eläimiin kohdistuvaa julmuutta. Siksi pyydämme sinua antamaan tälle rakastetulle naudalle pienen mutta merkityksellisen päivityksen: Poista nenärengas ja anna Cow'n juosta vapaasti - ilman tuskallisia muistutuksia teollisuudesta, joka kohtelee eläimiä kuin voittoa tuottavia koneita."
Järjestö on, kuten todettu, valittanut Nintendolle useaan otteeseen, lähinnä siksi, että heidän pelinsä vetävät puoleensa paljon laajempaa yleisöä, myös lapsia.
Nintendo ei ole vielä vastannut, eikä todennäköisesti tulekaan vastaamaan.







