Joskus minulla on hankaluuksia ymmärtää Disneyn ajatusmaailmaa koskien klassikkoelokuvien uusintaversioita. Toisaalta lapsuuden muistoja on hyvä verestää, mutta samalla ei ole järkeä tehdä samaa uudelleen vain koska aikoo tehdä saman uudelleen. Joitakin muutoksia on tehtävä.
Huonon uusintaversion on nyt saanut Pinocchio. Se muinainen lapselle hieman pelottavakin tunnelma on poissa, eikä sitä omaa sanomaa muutenkaan tunnu olevan.
Elokuvan tempo on hämmentävän pitkäveteinen, ja lisäksi ohjaaja Robert Zemeckis esittelee runsaasti tarpeettomia henkilöhahmoja huonojen laulujen kera. Näin jo ennestään liian pitkästä elokuvasta saadaan entistäkin pidempi.
Ohjaajan aiempia töitä ovat muun muassa Forrest Gump ja Kuka viritti ansan, Roger Rabbit, joten näyttöjä kyllä riittää. Tehosteet Pinocchiossa ovat valitettavasti sellaiset, ettei tehosteen ja oikean kuvan raja koskaan ole epäselvä. Tom Hanks on ympäröity huonoilla digitaalitehosteilla, ja Pinocchio itse erottuu joukosta puisevan elottomalla olemuksellaan.
Ympäristöt sen sijaan ovat kauniita, mutta moderni ja loputon puheenpälpätys eivät tuo mieleen yksinkertaisempien aikojen satua. Pinocchion opetuksena on olla kulkematta aina siitä, missä aita on matalin. Harmillisesti Disney on tehnyt juuri sen tässä elokuvassa.
Disneyn uusi Pinocchio on jälleen yksi eloton uusintaversio muiden vastaavien seuraan. Ja kun se alkuperäinen on katsottavissa samassa suoratoistopalvelussa, ei ole mitään syytä vilkuilla uuden version suuntaan. Säveltäjä Alan Silvestri tekee parhaansa virittääkseen katsojia oikeaan tunnelmaan, mutta kun muu on pielessä, ei se onnistu.
