David (Maguire) ja tämän sisko Jen (Witherspoon) ovat yksinhuoltajataloudessa asuvia 90-lukulaisia teinejä. Siinä missä hieman horahtavan Jenin maailmaa pyörittävät pojat ja tupakka, on David puolestaan 50-lukulaisesta Pleasantville-sarjasta innostunut nörtti. Tässä periamerikkalaisessa lähiöutopiassa ydinperheet pysyvät ikuisesti yhdessä ja kaikki on aina selkeää ja mukavaa.
Nörttipojan unelmat näyttävät saavan täyttymyksensä, kun hän imeytyy Pleasantvillen maailmaan siskonsa kera, mutta kaksiulotteinen ja mustavalkoinen fantasiamaailma ei kestä modernien teinien vaikutusta ilman että tutut kuviot alkavat rikkoutua ja värikkäät muutokset aiheuttavat pahennusta yhteisössä.
Elokuva ottaa kärkevästi kantaa yksiarvoisiin ja sulkeutuneisiin yhteisöihin, sekä niissä asuvaan muutosvastaisuuteen ja vieraanpelkoon. Se on tässä ajoittain hieman osoitteleva, etenkin kun asukkaista vanhakantaisimmat ryhtyvät vastarintaan "värillisiä" vastaan, mutta pieni osoittelu ei liene näinä aikoina pahitteeksi.
Gary Ross on tässä onnistunut kirjoittamaan, sekä ensi kertaa ohjaamaan oivan elokuvan. Tämän kynäilyä tukevat mainiot näyttelijät, etenkin William Macy traagisena 50-lukulaisena perheenisänä, sekä Jeff Daniels pirtelöbaarin omistajan muotoon kahlittuna taiteilijana. Maguire puolestaan tarjoilee niitä samoja maneereja jotka riivaavat hänen kaikkia roolisuorituksiaan, ja tämän itsetyytyväinen hymy käy jossain vaiheessa tuttuun tapaan riepomaan. Elokuva sisältää myös J.T. Walshin viimeiseksi jääneen roolisuorituksen.
Pleasantville olisi voinut sortua vain kepeästi parodioimaan jenkkien suosimaa fantasiaa wanhoista hyvistä ajoista, mutta siitä löytyy yllättävän vahvaa draamaa, ja näyttelijänsuoritukset ovat ajoittain todella koskettavia. Komedian ja draaman tasapaino on yleisesti ottaen hyvä, joskin pitkäksi käyvä sentimentaalinen lopetus on tyypillistä Rossia.
Bluray-julkaisu on varustettu kommenttiraidalla sekä valikoimalla rutiiniekstroja. Valopilkuksi nousee säveltäjä Randy Newmanin erillinen musiikkiraita.
