Punisher: War Zone

Kun mafiapomo pääsee lukuisista syytteistä kuin koira veräjästä, on Tuomarin (Ray Stevenson) aika jakaa oikeutta. Lahdatessaan pomon kymmenine kätyreineen tönäisee Tuomari kauniita kasvojaan arvostavan Billy Russottin (Dominic West) altaalliseen särkyneitä pulloja. Hirvittävällä tavalla arpeutunut Russotti ottaa nimen Jigsaw ja vannoo kostoa. Mies kerää hulluja, psykoottisia tappajia, jengiläisiä ja muita laitapuolen kulkijoita pistämään Tuomaria levyyn.
Sivussa käsitellään hiukan Tuomarin menneisyyttä ja syyllisyydentuntoa siitä, että yksi tapetuista rosvoista olikin mafiapiireihin soluttautunut FBI-agentti. Tuomari siis tappoi poliisin, mitä ei raavaan miehen sydän tahdo kestää.
Juoni ei todellakaan päätä huimaa, mutta Punisher: War Zone tietää kyllä mitä kohdeyleisö haluaa ja miten sitä hemmotellaan. Anteliaat räiskintäkohtaukset sisältävät tusinan räjähtäviä päitä, kymmenittäin silpoutuvia kehoja, satoja litroja verta pitkin seiniä ja tonneittain lyijyä ilmassa. Elokuva ei edes yritä antaa rosmoille mitään mahdollisuuksia pärjätä Tuomarin kaltaista tappokonetta vastaan.
Siinä missä toiminta ja juoni on juuri sopivan typerää, leffan muu anti tuottaa kipua päähän. On harvinaista, että missään rainassa on näin pökkelöä dialogia, eivätkä käsittämättömän ohuet hahmot saa mitään syvyyttä pääosin amatöörimaisten näyttelijöiden käsissä. Pahinta on kuitenkin ohjaajan visio siitä, että hullut ovat oikeastaan hauskoja. Mielipuolimafiosoiden näyttelijät ovat varmasti itkeneet syvällä sielussaan joutuessaan ylilyömään niin pahasti. Etenkin liehuvan lipun edessä pidettyä palopuhetta Tuomaria vastaan houkuteltaville rikollisille varmasti tulee muisteltua yön pimeinä tunteina piripintaan täytetty viskilasi kädessä.
Jostain kumman syystä Punisher: War Zone on kuitenkin ihan viihdyttävä elokuva. Ehkä se johtuu runsaasta ja häpeilemättömän itsetarkoituksellisesta toiminnasta, jota on eittämättä kiva katsella.