Ready Player One

Elokuvateatteriversion arvion voi lukea täältä.

Steven Spielberg kuuluu aikamme legendaarisimpiin elokuvantekijöihin. Miehen töihin lukeutuu todellisia klassikoita, mutta joukkoon on varsinkin viime vuosina mahtunut myös paatuneita draamoja ja kädenlämpöisiä jännäreitä. Pääasia kuitenkin on, että yli seitsemänkymmentävuotias ohjaaja jaksaa painaa töitä ja uudistaa itseään, josta Ready Player One on loistava esimerkki. Populaarikulttuuria pursuava futuristinen seikkailu on piristävä veto mieheltä, sillä siinä lyövät onnistuneesti kättä yhteen Spielbergin vuosien kerryttämä kokemus elokuvantekijänä sekä nuoruusvuosien omaperäinen elokuvataika.

Tulevaisuudessa ihmiskunta on paennut harmaata ja karua arkea OASIS-nimiseen virtuaalimaailmaan. OASIS mahdollistaa käyttäjälleen liikkumisen ja tekemisen vapauden ainoan rajoitteen ollessa käyttäjän mielikuvitus. Wade (Tye Sheridan) on muiden tavoin OASIKSEN vakiokäyttäjä ja kulkee siellä aliaksella Parzival. Hän ei kuitenkaan ole siellä pelkästään aikaa kuluttamassa, vaan ratkomassa ultimaalista salaisuutta. Virtuaalimaailman edesmennyt luoja on piilottanut OASIKSEEN salaisuuden, jonka löytäjä saa virtuaalimaailman haltuunsa ja lisäksi paljon rahaa.

Ready Player Onen tarina sisältää sen verran paljon yksityiskohtia ja nippelitietoutta, ettei katsojalla ole varsinaisesti mahdollisuutta osallistua päähahmon kanssa salaisuuksien ratkomiseen. Tämän takia osa ratkaisuista tuntuukin hiukan epäreiluilta varsinkin, kun mukaan on sattunut jonkin verran epäloogisuuksia. Elokuvan tarina on kuitenkin helposti lähestyttävä ja varsin nokkela ottaen kantaa ihmisten ja teknologian suhteeseen ja siihen, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Myös näyttävä ja monipuolinen toiminta, visuaaliset kikkailut ja loputtomiin jatkuvat populaarikulttuuriviittaukset siivittävät kerrontaa.

Elokuvan pääosiin on valittu vähemmän tunnettuja nuoria näyttelijöitä. Vaikka suuri osa elokuvasta onkin tietokoneanimaatiota, onnistuvat näyttelijät luomaan uskottavan tunnesidoksen toisiinsa ja vetämään elokuvan kunnialla läpi. Erityisesti varsin neutraalin näköinen Sheridan on todella läsnä pitkin elokuvaa ilmehtien hahmonsa tunnetiloja luonnollisesti. Taustalla hääräävät isomman nimet, kuten Simon Pegg ja Ben Mendelsohn, antavat suosiolla tilaa pääosille loistaa ja tukevat tarinaa kokemuksellaan.

Näyttelijöiden lisäksi elokuvan suuressa osassa on OASIS ja sen luomiseen tarkoitetut erikoisefektit. Virtuaalimaailma on suoraan sanoen ahdettu täyteen yksityiskohtia, joista suurin osa on viittauksia populaarikulttuurin aarteisiin vuosien varrelta. Viittauksia on hahmoista kulkuneuvoihin ja aseista aina ääniefekteihin asti aivan järisyttävä määrä. Hienoa on se, että efektit on Ready Player Onessa tehty huolella ja kokonaisuus näyttää suoraan sanoen huikealta. Ehkä pääosissa olevien hahmojen virtuaaliset avatarit ovat hiukan tönkköjä, mutta epäilen ratkaisun olleen tietoinen valinta, jotta katsoja ei unohda seuraavansa virtuaalimaailmaa.

Tällaisen tekniikkapainotteisen ja sci-fi-elementtisen elokuvan musaraidan odottaisi olevan elektronisen musiikin aarrearkku, mutta toisin kävin. Ready Player One on täynnä kasarirokkiklassikoita, joka hiukan nakertaa elokuvan uskottavuutta. Ymmärrän elokuvan hahmojen retrofanituksen, joka tulee osittain OASIS-maailman luojan nuoruudesta. Voin jopa hyväksyä Steven Spielbergin mahdolliset omat musiikilliset taipumukset, mutta on epäuskottavaa, että tulevaisuudessa kasarirokki on näin joka hetken täyttävä ilmiö, vaikka hyviä biisit ovatkin. Elokuvassa pienikin vaihtelevuus esimerkiksi juuri elektronisen musiikin kanssa olisi tehnyt hyvää, ja miellyttänyt omaa musiikkimakuani.

Efektipainotteisen elokuvan parissa 4K-julkaisu voi tehdä todellisen eron, ja nostaa katselukokemuksen aivan uudelle tasolle. Harmillisesti Ready Player Onen 4K UHD -julkaisu on, juurikin ison efektimääränsä takia, ainoastaan ylöspäin skaalattu valejulkaisu. Hollywoodin päättävät tahot ovat jo pitkään työstäneet tietokone-efektit elokuviin 2K-resoluutiossa säästääkseen aikaa ja rahaa. Joten jos elokuva, kuten Ready Player One, sisältää valtaosan tietokoneluotua grafiikkaa, on vain halvempaa tehdä kokonaisuus 2K-resoluutiossa. Tämä nyt ei tietysti tarkoita, että kuva olisi jotenkin suttuinen tai muuten epäselvä ja osa elokuvan kohtauksista näyttääkin todella terävältä, mutta verrattuna normaaliin Blu-ray-julkaisuun ei eroa juuri ole. Osaa kuvista ei ole muutenkaan siivottu täysin, ja outoa kohinaa oli havaittavissa muutamissa kohtauksissa. Virtuaalimaailma näyttää kuitenkin todella makealta ja olisin toivonut näkeväni sen oikeassa 4K-resoluutiossa, jotta pienimpiäkin yksityiskohtia olisi voinut tarkastella kunnolla.

Steven Spielberg on löytänyt osan kadotettua nuoruuden elokuvataikaansa ja ammentaa sitä onnistuneesti Ready Player Oneen. Katsoja pääsee osaksi mielikuvituksen tuotteita rönsyilevää seikkailua, jossa on kaikesta tietokoneluodusta huolimatta miellyttävän ihmismäinen ote. Sympaattiset hahmot ja nokkela tarina kannattelevat hyvin rymistelyllä kuorrutettua kerrontaa. Nörttejä hemmotellaan loputtomilla viittauksilla klassisiin peleihin ja elokuviin tarjoten paukkuja lukuisille uusintakatselukerroille. Vaikka elokuvan musiikkivalinta tuntuu hiukan epäuskottavalta, on kyseessä ehdottomasti yksi vuoden positiivisemmista seikkailuelokuvista, joka kannattaa nähdä. Suosittelen kuitenkin pysymään normaalissa Blu-ray-julkaisussa, sillä 4K-julkaisun hinnan ero ei ole hyödyn väärti.

Ready Player Onen 4K-julkaisun mukana tulee normaali Blu-ray-versio myös, mikä sinänsä on huvittavaa, koska lopputulos hyvällä soittimella levyjen välillä on lähes identtinen. Normaali levy sisältää kuitenkin ekstroja, jotka eivät 4K-levylle ole mahtuneet. Mukana on dokumenttia ja keskustelua kaikista elokuvan lukuisista viittauksista populaarikulttuuriin ja siitä, kuinka elokuva saatiin tehtyä.