Resident Evil -pelisarja on nähty eräänlaisena elokuvakäännöksenä jo usean tapauksen ajan, mutta nyt tuloillaan näyttäisi olevan myös televisiosarja. Viihdelehti Varietyn mukaan sarjaa työstää parhaillaan saksalainen Constantin Film -tuotantoyhtiö.
Studion Martin Moskowicz oli lehden lähteiden mukaan ilmoittanut asiasta Cannesissa sunnuntaina puhuessaan yhtiön tulevista projekteista. Televisiosarja seuraisi tulevaa ja samalla viimeistä Milla Jovovichin tähdittämää Resident Evil: The Final Chapter -elokuvaa. Sitä kaavaillaan puolestaan teattereihin vuonna 2016, joten ihan lähiaikoina ei telkkarisarja ole luvassa.